Quantcast

SM-rallissa hylättiin kaksi SM3-luokan kärkikuljettajaa – ”Ihmeteltiin parin kilpailijan kanssa, että mikä homma”

Lauri Joona
Lauri Joona. Kuva: Hannu Rainamo/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Viime viikonloppuna ajetusta Kouvolan SM-rallista tuli ylimääräistä jälkipyykkiä.

SM3-luokan tulokset menivät uusiksi, sillä toiseksi sijoittunut Henri Hokkala ja kolmanneksi ajettu Lauri Joona hylättiin liian kevyiden akkujen vuoksi. SM-sarjan tiedotteen mukaan sääntöjenvastaisuudet ilmenivät jälkitarkastuksessa.

Asiaan voi vielä tulla muutoksia, sillä toinen hylätyistä kilpailijoista on ilmoittanut tekevänsä aiheesta vetoomuksen.

Hokkalan Peugeot 208 R2 -autoon oli tilattu M-Sportin käyttämä kilpa-akku, joka asennettiin autoon kisaviikolla. Hokkalan mukaan akku oli uusien sääntöjen mukaan 1 400 grammaa liian kevyt.

– Sitä ihmeteltiin parin kilpailijan kanssa, että mikä homma, kuitenkin muutamaa autoa lukuun ottamatta kaikilla sama akku autossa. Junnu-SM:n kärki tuli myös jälkikatsastukseen, näytettiin, että heilläkin täysin sama akku autossa. Onneksi heidän akkuja ei punnittu, Hokkala kertoo tiiminsä sivuilla.

– Kirjallisena perusteluina mm. hauska lause ”FIA-säännöt ei koske tätä kilpailua”. Jos muutetaan itsestään selviä sääntöjä, me kilpailijoina haluttaisiin esille selkeä tiedote, Hokkala huomautti

Myös Joona kertoi LSJ Racing Teamin Facebook-sivuilla, että todennäköisesti useampikin autokunta olisi voinut saada hylkäyksen samasta syystä.

– Ajo sujui hyvin, mutta katsastusmiehet olivat toista mieltä. Samalla hylkäysperusteella monta autoa luokastamme ei olisi saanut tulosta. Tämä taitaa olla sitä kuuluisaa rallin taikaa. Pureskellaan hetken aikaa ja katsotaan Joensuussa.

Hokkalan ja Joonan hylkäysten vuoksi SM3-luokan kärkikolmikko meni toistaiseksi uusiksi. Joonas Lindroos pysyi ykkösenä, mutta Aleksi Röyhkiö nousi toiseksi ja Arttu Lähdeniemi kolmanneksi.

– Yhtä hyvään vauhtiin ei nyt päästy kuin viime kerralla Kouvolassa, joka oli silloin kesäkisa. Ajamalla jäi eroa palkintopallille noin 10 sekuntia ja voittajaan yli minuutti. Toinen sija oli lopulta tuloksena, joka paikkaa avauskisan epäonnea, Röyhkiö sanoi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat