Selivaara ei aivan tyytyväinen talvikauteen – ”Tämän ylemmäksi ei tällä hetkellä ole rahkeita”

Antti Selivaara. Kuva: @hannuphoto, Hannu Rainamo.
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Talvikausi päättyi Ralli SM-sarjan osalta viime viikonvaihteessa Joensuun Itärallin maineikkailla erikoiskokeilla. Porilainen Antti Selivaara ei ollut aiemmin alueen teitä nähnytkään, mutta lopputuloksena oli alkukauden paras sijoitus eli neljäs sija SM2-luokasta.

Subaru Imprezalla kilpaileva Selivaara ja kartanlukija Teemu Horkama lähtivät kisaan hyvillä mielin, sillä edessä oli kenties koko Suomen hienoin tiestö missä rallia voi ajaa.

– Tämä fiilis vain vahvistui nuotitusjaksolla. Vähän joutui nuottiakin pelkistämään, kun ihan joka nyppyä ei voinut lapulle laittaa. Kisa lähti käyntiin totutusti, tauolle tultaessa sijalla viisi, Selivaara hymähti.

Nelossijaan ei tosin ollut kuin vajaa viisi sekuntia, jota eroa oli tarkoitus lähteä tauon jälkeen ajamaan kiinni.

– Homma ei kuitenkaan onnistunut, kun jäätiin kisan pisimmällä 35 kilsan EK:lla 24 sekuntia ja se ratkaisi pelin kaverin hyväksi. Taas oltiin kisan lopulla tilanteessa, jossa takaa ei tullut kukaan ohi ja ylöspäin ei ollut asiaa. Viimeisellä EK:lla nousimme yhden sijan kilpakumppanin tekniikkaongelmien takia, Selivaara myönteli.

– Talvikausi oli kohtuullisen ehjä, ei ollut keskeytyksiä, ainoastaan pieniä tekniikkamurheita Tunturissa. Ajo muuttui talven aikana jonkun verran tasaisemmaksi, suoritustaso vakiintui, eikä yhtäkkisiä pudotuksia EK-ajoissa enää tullut.

– Sarjasijoitus ei aivan ole sillä tasolla, jolla sen haluaisin olevan, mutta tämän ylemmäs ei tällä hetkellä ole rahkeita. Katseet suunnataan kohti kesän koitoksia, sillä pitkä kausi on vielä edessä, Selivaara summasi.

SM-pisteet 3/7 osakilpailun jälkeen:

1. Esa Ruotsalaisen 52
2. Henrik Pietarinen 50
3. Ville Hautamäki 50
4. Joonas Tokee 43
5. Antti Selivaara 33

Lue myös nämä

  • Uusimmat