Veillas tuli täksi kaudeksi Ogierin kartturiksi, kun ranskalaismestarin pitkäaikainen luottomies Julien Ingrassia lopetti uransa viime vuoden lopussa. Veillas oli Ogierille tuttu mies testeistä, mutta ensimmäiset kisat MM-sarjan pääluokan kilpurissa ovat tarjonneet ison haasteen nuotinlukijalle.
Edellisen kerran Ogier ja Veillas kilpailivat kolme kuukautta sitten Kenian Safari-rallissa.
– Keniassa tein pieniä virheitä. En niinkään nuoteissa, mutta kokemattomuuden vuoksi kaikki ei ollut täydellisesti, minkä takia en ollut tyytyväinen. Ne olivat pieniä juttuja, mutta niitä tapahtuu edelleen, Veillas kertoi ranskalaiselle Autohebdo-lehdelle.
– Puhuimme asiasta Sebin kanssa ja hän tietää, että kokemuksen puutteen vuoksi en voi olla samalla tasolla hänen tai Julienin kanssa, koska testejäkin on niin vähän. En voi omaksua kaikkea kolmessa kilpailussa, Veillas jatkoi.
Ogier ja Veillas hakivat Toyotan Rally1-autoon tuntumaa vajaat kaksi viikkoa sitten Keski-Suomessa, missä ranskalaispari testasi kilpuria Uuden-Seelannin sorarallia varten.
– Se oli hauskaa kolmen kuukauden tauon jälkeen. Tie oli todella nopea puiden keskeltä, ja taivaalta satoi vettä. Mutta kaikki meni hyvin, Veillas kertasi.
Ogier on jakanut tänä vuonna ajovastuuta Esapekka Lapin kanssa Toyotan kolmosautossa. Toyota ilmoitti viime viikolla, että Ogier ajaa kauden kolme viimeistä osakilpailua.
Ogier pohtii parhaillaan tulevaisuuttaan rallin parissa. Mahdollista on, että Ogier jatkaa samanlaisessa roolissa Toyotalla kaudella 2023.
– Testeissä hän oli rentoutunut ja iloinen. Hänellä tuntui olevan kiire Uuteen-Seelantiin, mikä on hyvä juttu. Puhuimme hieman tulevaisuudesta, mikä on aina mukavaa, Veillas paljasti.
Uuden-Seelannin MM-ralli starttaa Suomen aikaa torstaiaamuna, jolloin Aucklandissa ajetaan yleisöerikoiskoe.
Katso alta video Ogierin testistä Keski-Suomessa.