Sebastien Ogierilta vahva vihje rallitulevaisuudestaan: ”Teen parhaani päästäkseni mukaan”

Sebastien Ogierin aikomuksena ei ole laittaa ralliuraansa kokonaan pakettiin kuluvan kauden jälkeen.
Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kahdeksan kertaa rallin maailmanmestaruuden saavuttanut Ogier vetäytyi täysipäiväisestä ralliarjesta viime kauden päätteeksi. Tänä vuonna hän on osallistunut Toyotan hybridikilpurilla valikoituihin MM-ralleihin ja jakanut ajovastuuta tiimin kolmosautossa Esapekka Lapin kanssa.

Ogier loikkasi tänä vuonna rata-autoilun pariin ja WEC-sarjaan, mutta hän jätti kauden kesken kolmannen osakilpailun jälkeen. Ogier pääsi kokemaan Le Mansin legendaarisen kisan, mutta hänellä on yhä unelmana osallistua Le Mansiin Toyotan Hypercar-luokan kilpurilla.

Ogierin suunnitelmissa on startata loppukaudella ainakin Uuden-Seelannin ja Japanin MM-ralleihin. Ranskalaisässä on lisäksi antanut vahvan vihjeen siitä, että ralli kuuluu hänen suunnitelmiinsa myös jatkossa.

Ogier kertoi ranskalaisen BFM Alpes -kanavan haastattelussa, että hän haluaisi osallistua Monte Carlon MM-ralliin tammikuussa 2023.

– Tietenkin haluan tulla takaisin. Se on kotirallini. Olen jäänyt ikään kuin osa-aikaeläkkeelle, mutta en ole lopettanut kokonaan. Olen yhä Toyota-kuljettaja ja ajan vielä muutaman rallin tänä vuonna, Ogier painotti.

Ogier on valloittanut ikonisen Monte Carlon rallin kahdeksan kertaa. Samaan on pystynyt myös hänen maanmiehensä Sebastien Loeb. Ogierin ensimmäinen voitto tosin tuli vuonna 2009, jolloin Monte ei kuulunut rallin MM-sarjaan.

– Siihen on hyvä mahdollisuus, että yritän ajaa Monte Carlon ensi vuonna. Kilpailu on minulle aina kuin juhla, sillä saan hyvin kannustusta paikallisilta. Teen parhaani päästäkseni mukaan lähtöviivalle, Ogier alleviivasi.

Ogier ja Loeb ottivat yhteen tämän vuoden Montessa. Pidemmän korren veti Loeb, joka ajoi voittoon 10,5 sekunnin erolla Ogieriin.

Monte Carlon MM-rallin järjestäjät julkistivat hiljattain ensi MM-kauden avauskilpailun ohjelman. Ralli ajetaan 19.-22. tammikuuta.

Lue myös: Monte Carlon MM-rallin reitti julki, ikoninen erikoiskoe ajetaan kolme kertaa

Katso alta kooste viime tammikuussa ajetusta Monte Carlon MM-rallista.

Lue myös nämä