Sebastien Ogierilta hurja temppu

Sebastien Ogier nappasi Kreikan Akropolis-rallin kärkipaikan haltuunsa perjantaiaamupäivän lenkillä.
Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: TGR WRT/McKlein
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ogier ajaa toisena autona perjantain erikoiskokeilla, joten hänen pitäisi kärsiä lähtöpaikastaan, sillä teillä on paljon irtosoraa aurattavana kärkiautoille. Tästä huolimatta ranskalaistähti oli loistavassa iskussa.

Aamupäivän aikana kilpailun pisin erikoiskoe, lähes 27-kilometrinen Aghii Theodorin pätkä, ajettiin kahteen kertaan. Molemmilla kerroilla pohja-aika kirjattiin Ogierille.

Tämä oli jälleen huikea taidonnäyte kahdeksankertaiselta maailmanmestarilta.

– Jo viime vuonna minulla oli hyvä rytmi sillä pätkällä. Täytyy sanoa, että nautin pätkän alusta, mutta en juurikaan sen jälkimmäisestä osasta – se on niin rajussa kunnossa. On todella vaikea pysyä poissa ongelmista, Ogier kertoi Loutrakin etähuollossa.

Aghii Theodorin toisella ajokerralla Ogier kärsi rengasrikon pätkän lopussa, mutta pystyi silti olemaan selkeästi muita nopeampi rajussa kunnossa olleella pätkällä. Samalla pikataipaleella Hyundain Thierry Neuville kärsi myös rengasrikon, ja menetti kärkipaikkansa 40 sekunnin aikatappionsa vuoksi.

– Yritin parhaani mukaan ajaa varovaisemmin tietyissä kohdissa, joissa tiesin olosuhdeiden olevan erityisen rajut. Mutta on vaikea ennakoida mitään, sillä irtokivet liikkuvat jatkuvasti.

– Saimme myös rengasrikon, mutta onneksi se tapahtui ehkä viimeisellä 200 metrillä, joten aikaa ei mennyt hukkaan, Ogier raportoi.

Haastavien sorateiden lisäksi paahtava helle tukaloittaa kuljettajien urakkaa. Lämpötila nousee päivän aikana reippaasti päälle 35 asteeseen.

– Tämän lenkin jälkeen olo oli vielä ihan ok. Täytyy kuitenkin sanoa, että oli jo tosi kuuma, mutta pystyin silti keskittymään hyvin loppuun asti. Mutta iltapäivästä voi tulla paljon raskaampi, kun lämpötila nousee ehkä vielä kymmenellä asteella. Siitä tulee todella vaativaa, Ogier ennakoi.

Perjantaina Kreikan MM-osakilpailussa ajetaan vielä kolme erikoiskoetta. Ogierilla on kilpailussa 6,1 sekunnin johto ennen Hyundain Ott Tänakia.

Lue myös nämä

  • Uusimmat