Sebastien Ogierilla selkeä suunnitelma Meksikoon – ”Taistelen kaikin keinoin voitosta”

Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan talliin täksi kaudeksi siirtynyt Sebastien Ogier on aloittanut kautensa kohtuullisesti. Kauden avanneesta Monte Carlon rallista Ogier otti toisen sijan, kun taas Ruotsissa ranskalaismestarin oli tyytyminen neljänteen sijaan, kun nuori tallikaveri Kalle Rovanperä meni ohi viimeisellä pätkällä.

Seuraava MM-ralli kurvaillaan ensi viikolla Meksikon haastavissa olosuhteissa. Ogier on voittanut rallin viisi kertaa, joten ranskalainen on jälleen suurin ennakkosuosikki kilpailuun. Tällä kertaa myöskään auramiehen rooli ei ole paha este, kun Ogier lähtee kolmantena autona liikkeelle. Meksikossa irtosoran auraamisesta kärsivät perinteisesti ensimmäiset kuljettajat.

– On aina mahtavaa lähteä Meksikoon. Minulla on sieltä monia hyviä muistoja. Se oli ensimmäinen kisani MM-sarjassa vuonna 2008 ja voitin silloin JWRC-luokassa. Senkin jälkeen hyviä sijoituksia on tullut, Ogier sanailee.

– Testasin hiljattain pari päivää Espanjassa. Ensimmäiset fiilikset autosta soralla ovat todella hyvät. Kauden kahdessa ensimmäisessä rallissa vauhtimme on ollut ihan hyvää, mutta emme ole ihan saaneet toivottua tulosta. Voitto on ehdottomasti tavoitteena Meksikossa, Ogier jatkaa.

Ogier on juhlinut Meksikossa vuosina 2013-15 ja 2018-19. Yhtä kertaa lukuun ottamatta, on Ogier aina aurannut Meksikossa tietä voittovuosinaan.

– Minulla on nyt enemmän kokemusta autosta ja tunnen oloni koko ajan luottavaisemmaksi Yariksen ratissa. Kolmas lähtöpaikka ei ole ollenkaan hassumpi. Meidän suunnitelmana on hyökätä täysillä. Taistelen kaikin keinoin voitosta, Ogier suunnittelee.

Ogierilla on tänä vuonna mahdollisuus nousta toisen ranskalaislegendan Sebastien Loebin rinnalle Meksikon MM-rallin voittojen määrässä. Loeb on voittanut Meksikossa kuudesti.

Lue myös nämä