Sebastien Ogierilla isoja kysymysmerkkejä

Sebastien Ogier lähtee hakemaan huipputulosta torstaina käynnistyvästä Keski-Euroopan MM-rallista.
Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ogier on yksi suurimmista voittajasuosikeista asvalttikisassa, jossa ajetaan erikoiskokeita Tshekissä, Saksassa ja Itävallassa. Viime vuonna Toyotan ranskalaisässä kärsi kisassa rengasrikon ja sijoittui lopulta neljänneksi.

Ogierin mukaan hänellä voisi olla hieman paremmat lähtökohdat viikonlopun kilpailuun.

– Testissäni oli erilaiset olosuhteet kuin miltä täällä nyt näyttää. Testissäni oli märkää ja todella liukas tie. Ne eivät olleet ihanteelliset olosuhteet, eikä tiekään ollut paras mahdollinen.

– Yritimme parhaamme testipäivän aikana, mutta kun edellisestä asvalttikisasta on jo pitkä aika, ilmassa on tavallista enemmän kysymysmerkkejä auton säätöjen suhteen, Ogier totesi.

Hyundain Thierry Neuvillella on mahdollisuudet ratkaista kuljettajien MM-taisto jo Keski-Euroopassa. Belgialaisesta 41 pisteen päässä olevalla Ogierilla on yhä teoreettiset mahdollisuudet kuljettajien titteliin, mutta hänen tähtäimensä on enemmän valmistajien mestaruuskamppailun puolella.

Hyundailla on valmistajien puolella 17 pisteen etumatka Toyotaan ennen kahta viimeistä osakilpailua, joten kaikki on vielä auki.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä.

Ogier toivoo, että hän pystyy ajamaan voitosta haastavilla asvalttiteillä.

– Tilanteen ei pitäisi olla yhtä paha kuin viime vuonna, jolloin tämä oli kauheaa. Voittoon oli käytännössä mahdollisuus vain, jos tiellä oli ensimmäisenä autona. Sen jälkeen jokainen auto hävisi muutaman sekunnin, ranskalaisässä muisteli.

– Tänä vuonna kelin odotetaan pysyvän kuivana, joten tilanne on hieman tasaisempi. Toivottavasti pystymme taistelemaan voitosta, koska se on tavoitteena.

Keski-Euroopan MM-ralli käynnistyy torstaina kahdella erikoiskokeella. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Lue myös nämä

  • Uusimmat