Sebastien Ogieria turhautti: ”Ei ole enää mitään taisteltavaa”

Toyotan Sebastien Ogier jatkaa kolmannella sijalla Kreikan MM-rallissa.
Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ogier on ollut lauantaina hyvässä vauhdissa ja ranskalainen pudotti aamupäivän kahdelle viimeiselle pätkälle pohja-ajat.

Ogier on kuitenkin vaikeassa tilanteessa, sillä hän kärsi perjantaina turboviasta. Se pudotti multimestarin rallin voittotaistelusta käytännössä ulos, mutta Dani Sordon ajauduttua ongelmiin hän voi saavuttaa vielä toisen sijan.

Sordo kärsi iltapäivän viimeisellä pätkällä rengasrikon. Kolmantena olevan Ogierin ja toisena olevan Sordon välissä on nyt 49,9 sekuntia. Ogier itse ei nähnyt tilannetta silti kovinkaan valoisana.

– Ei meillä ole enää mitään taisteltavaa, hän sanoi.

– Joten yritämme vain parhaamme ja katsotaan sitten, missä olemme viikonlopun jälkeen. Tässä rallissa on vielä monta haastavaa pätkää jäljellä, Ogier jatkoi.

Kreikan MM-ralli on tarjonnut lauantaina varsin erilaisen haasteen kuin eilen.

– Aika paljon enemmän oli nyt irtosoraa kuin eilen. Teemme parhaamme tältä lähtöpaikalta. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen aamupäivääni, sillä se tuli puhtaasti.

Ogier onnistui myös rengasvalinnassa.

– Mielestäni teimme täksi aamuksi ihan oikean valinnan. Toistaiseksi on mennyt sen suhteen hyvin. Olemme mielestäni tehneet jokaiselle lenkille oikean valinnan, Ogier kertoi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat