Ogier avasi kautensa Monte Carlossa tammikuussa ja ajoi kotikisassaan voittoon. Myös Gran Canarialla miehen ykköstavoite on seistä korkeimmalla korokkeella kisan päätteeksi.
– Tähän kysymykseen minulla on aina sama vastaus. Haluan aina voittaa. Jos se ei ole mahdollista, niin sitten on tyydyttävä johonkin muuhun. Nyt ainakin lähtökohtana on toistella korkeimmasta sijasta, Ogier paalutti.
Yksi mielenkiintoisimmista tekijöistä Kanarialla ovat Hankookin asvalttirenkaat, jotka joutuvat nyt kunnon testiin. Kuskien mukaan Hankookit eivät kenties kestä samalla tavalla kuin edellisen rengasvalmistajan Pirellin asvalttikumit, joten soputumista on luvassa.
– Renkaat ovat aina yksi merkittävimmistä tekijöistä, ja nyt ajamme ensimmäistä kertaa Hankookin kovilla asvalttirenkailla. Ei ole varmasti kenellekään ihan selvää, miten ne käyttäytyvät paineiden ja lämpötilojen osalta. En usko, että voimme puskea ihan yhtä kovaa kuin aiemmin, Ogier mietiskeli.
– Se on kuitenkin tärkeintä, että tilanne on kaikille sama.
Torstaiaamun testipätkällä Ogier oli kuudenneksi vauhdikkain. Eroa tallikaveri Kalle Rovanperän pohjiin tuli peräti 4,3 sekuntia, mikä sai multimestarin mietteliääksi.
– Näimme isoja eroja jo testipätkällä. Kalle oli todella nopea. On mielenkiintoista nähdä, pystyykö hän ajamaan samaa vauhtia koko ajan. Jos niin on, niin sitten olemme ongelmissa. Kaikki näyttää kuitenkin ihan hyvältä, Ogier sanaili.
Kanariansaarten MM-ralli saa Ogierilta ainakin toistaiseksi pelkkää suitsutusta.
– Tämä on kaunis ralli. Oli ehdottomasti hyvä idea tulla tänne. Asvaltti on upeaa ja se muistuttaa minua paljon Kataloniasta. Teiden profiili on kuitenkin erilainen. Tiet ovat vähän hankalampia ja eivät anna anteeksi niin kuin Kataloniassa, koska koko ajan tien vieressä on joko kallio tai kaide, Ogier summasi.
– Meillä on oltava koko ajan täydellinen ajolinja, jos haluamme menestyä. Tietenkin myös kaikkia osumia tien ulkopuolella on välteltävä. Fiilis shakedownin jälkeen oli hyvä. Katsotaan, miten homma lähtee huomenna liikkeelle.