Rallin MM-sarjaa johtava Toyota-tähti joutui keskeyttämään kisan jo aamupäivän lenkillä, kun hän ajoi ulos ja törmäsi puuhun.
Ogier selvitti ulosajonsa jälkeen, että hänen autostaan oli hajonnut rengas, mikä johti ulosajoon. Lisäksi hän ei saanut rengasrikosta ilmoitusta sensorivian vuoksi.
Nopeavauhtisessa oikealle kääntyneessä mutkassa Ogierista ja kartanlukija Vincent Landais’sta tuli matkustajia. Onneksi kuskipari selvisi tilanteesta ilman vammoja.
– En olisi voinut tehdä mitään toisin. Joskus se on vain tuurista kiinni, Ogier totesi.
– En edes tiedä, miltä tämä minusta tuntuu, koska en voi olla turhautunut itselleni. Tein sitä työtä, joka minulla oli tehtävänä. Nämä kaksi tapahtumaa, hidas rengasrikko ja sensorivika, olivat epäonnisia. Se on turhauttavaa. Mutta samaan aikaan olemme molemmat kunnossa ja se on tärkein asia, Ogier painotti.
Ogier taisteli kisan kärkisijasta tallitoveriaan Kalle Rovanperää vastaan ennen keskeytystään. Ranskalaiskuski ei menettänyt lopullisesti peliään Keski-Euroopan MM-rallissa, sillä hän pääsee vauhtiin vielä supersunnuntaina, jolloin pisteitä on rutkasti jaossa.
– Hyvä uutinen on se, että voimme jatkaa huomenna. Loistava tallini paiskii jo hommia auton kanssa, Ogier vahvisti.
– Huomiselle meillä on vain yksi suunnitelma: yrittää ottaa kymmenen pistettä, hän linjasi.
Rovanperällä on kilpailussa selkeä johto ennen viimeistä ajopäivää. Hyundain Ott Tänak ja Toyotan Elfyn Evans kisaavat hänen perässään kakkossijasta.
MM-sarjassa toisena olevalla Evansilla ja kolmantena majailevalla Rovanperällä on nyt mahdollisuudet nousta pistetaulukossa Ogierin edelle ennen kahta viimeistä osakilpailua. Mutta MM-taisto on vielä kaikkea muuta kuin ohi Ogierin osalta.
– Tietenkin haluaisimme voittaa mestaruuden. Mutta kuten olen sanonut lukuisia kertoja, se ei ole tärkein asia elämässä. Jos se tapahtuu, se on hienoa. Meillä on vielä mahdollisuus, joten taistelemme siitä, Ogier lausui.
Keski-Euroopan MM-rallin päätöspäivänä sunnuntaina ajetaan neljä erikoiskoetta. Päivän nopeimmalle kuljettajalle on tarjolla viisi lisäpistettä ja saman verran pisteitä on jaossa myös kisan päättävältä Power Stage -erikoiskokeelta.















