Sebastien Ogier oli vaarassa saada kenkää

Sebastien Ogier on tätä nykyä ralliautoilun elävä legenda.
Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ranskalainen Ogier on voittanut urallaan jo kahdeksan rallin maailmanmestaruutta ja vain hänen maanmiehellään Sebastien Loebilla on titteleitä enemmän. Loeb juhli uransa aikana peräti yhdeksää maailmanmestaruutta.

Harva muistaa, ettei Ogierin ura rallin MM-sarjan pääluokassa alkanut kuitenkaan niin lupaavasti.

Ogier nousi WRC:n junioriluokasta pääluokkaan vuonna 2009. Ranskalaiskuljettajan lahjat olivat tuolloin jo hyvin tiedossa, mutta kausi ei alkanut hänen kohdaltaan hyvin.

Ogier oli voittanut vuonna 2008 junioreiden mestaruuden ja hänet pestattiin seuraavaksi kaudeksi ajamaan pääluokkaan Citroenin C4 WRC -autolla. Ogierille oli alun perin luvattu vain kauden ensimmäinen puolisko. Jatko oli alkuvaiheessa täysin auki.

Citroenin tuolloinen ranskalainen tallipäällikkö Olivier Quesnel päätti kuitenkin jatkaa Ogierin sopimusta ulottumaan aina kauden loppuun saakka. Siis siitäkin huolimatta, että Ogier ja hänen kartanlukijansa Julien Ingrassia olivat jääneet kauden ensimmäisissä viidessä kilpailussa kolme kertaa ilman pisteitä.

– Ero junioriluokan ja WRC:n välillä oli valtava, Ogier muisteli formula ykkösiin keskittyvässä Undercut-podcastissa.

– Siirryimme kaksivetoisesta autosta aikansa nopeimpaan ralliautoon. Sopeutuminen ei voinut tapahtua hetkessä, Ogier jatkoi.

– Muutaman kisan jälkeen osoitimme, että meillä on vauhtia, mutta kokonaisen virheettömän kilpailun ajaminen oli vielä hankalaa, Ogier muisteli uransa alkua.

Kauden loppupuolisko sujui paremmin ja Ogier sai jatkaa rallin MM-sarjan pääluokassa myös kaudella 2010. Hänet nostettiin tuolloin Citroenin ykköstiimiin ja Portugalin vuoden 2010 MM-rallissa ranskalainen juhli jo uransa ensimmäistä voittoa pääluokassa.

Ogierin tilanne vertautuu F1-kuljettaja Liam Lawsonin tilanteeseen. Nuori tulokas sai ajaa tällä kaudella vain kaksi osakilpailua Red Bullin F1-emotallissa, kunnes hän sai jo potkut. Hänen tilalleen nostettiin japanilainen Yuki Tsunoda.

Mutta Olivier Quesnel päätti antaa Ogierille uuden mahdollisuuden. Potkujen sijaan Ogier on jatkanut menestyksekästä ralliuraansa aina näihin päiviin saakka ja noussut lajilegendojen joukkoon. Seuraavan Ogier nähdään lähtöviivalla Kanariansaarten MM-rallissa huhtikuun loppupuolella.

Lue myös nämä

  • Uusimmat