Sebastien Ogierilta iso tunnustus Ott Tänakille

Toyotan Sebastien Ogierin huima vire jatkui rallin MM-sarjassa Kreikan osakilpailussa.
Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: TGR WRT / McKlein
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ogier joutui nöyrtymään Hyundain Ott Tänakin perässä toiseksi, mutta ranskalaismestarin tämän vuoden saldo on huikea. Kolmen voiton lisäksi tilillä on nyt kaksi kakkostilaa, mikä pitää Ogierin MM-sarjan kakkosena vain yhdeksän pisteen päässä kärkimies Elfyn Evansista.

Ainakin toistaiseksi Ogierin suunnitelma osa-aikaisuudesta pitää, sillä mies on jättänyt jo Ruotsin sekä Kenian rallit väliin, eikä ole mukana myöskään heinäkuun Viron rallissa. Kakkostila tyydytti Ogieria, sillä Tänak oli viikonloppuna omaa luokkaansa.

– Tämä oli meiltä erittäin vahva viikonloppu. Olen hyvin tyytyväinen. Ei Ottia vastaan ole oikein mitään tehtävissä, kun hän ajaa tuollaisen kisan. Oli mahdotonta taistella, kun hänellä oli kaksi päivää parempi lähtöpaikka, Ogier summasi.

– Onnittelut Ottille ja koko Hyundain tiimille. Voitto oli enemmän kuin ansaittu. Me teimme oman maksimimme ja saimme hyvän potin pisteitä tallille. Loppujen lopuksi saimme koko tiiminä hyvin pisteitä, sillä hävisimme Hyundaille vain neljä pistettä. Se on minulle kaikkein tärkeintä, Ogier jatkoi viitaten siihen, että Toyota koki kolme keskeytystä rallissa.

Yhden takaiskun koki myös Ogier, sillä kaksi Hankookin pehmeän seoksen rengasta kokivat omituisen kohtalon perjantaina. Renkaat olivat lähes käyttämättömät, mutta sanoivat silti sopimuksensa irti. Tämä vaikeutti loppuviikonlopun rengastaktiikkaa Ogierin osalta.

– Meillä oli vähän huonoa tuuria, kun kaksi vielä hyvässä kunnossa olevaa rengasta tyhjeni. Se oli haitta koko loppuviikonlopun ajan. Lauantaiaamuna olisin tarvinnut enemmän pehmeitä renkaita, jos olisin halunnut taistella Ottia vastaan, Ogier sanoi.

– Olisimme ainakin olleet lähempänä, jos kaikki olisi mennyt täydellisesti. Tuskin voittoon olisi riittänyt kuitenkaan. Tietenkin itse haluan aina voittaa, mutta tämä oli tällä kertaa maksimitulos ja olen siihen tyytyväinen.

Lue myös nämä