Ogier ajautui ulos tieltä Keplyn erikoiskokeen loppupäässä. Toyota GR Yaris Rally1 -auto osui kovasta vauhdista puuhun ja pomppasi vielä toiselle puolelle ojaan. Ranskalaistähden mukaan kyseessä ei ollut oma ajovirhe, vaan äärimmäisen huono tuuri.
– Ikävä kyllä meillä oli vasen eturengas mennyt rikki. Meidän autostamme sensori ei kuitenkaan toiminut, joten en saanut heti tietoa rengasrikosta, Ogier selvitti RallyTV:n haastattelussa.
– Tajusin, että rengas on rikki, kun tulin tähän helppoon mutkaan. Auto ei kääntynyt ollenkaan, joten ikävä kyllä ajauduimme ojaan ja osuimme tuohon puuhun takanamme.
Ogier johti MM-sarjaa ennen Keski-Euroopan rallia kahden pisteen turvin ennen tallikaveri Elfyn Evansia, joka taistelee tällä hetkellä kisan kakkostilasta Hyundain Ott Tänakia vastaan. Rallia johtava Kalle Rovanperä oli 21 pistettä Ogieria takana.
Jos kärjelle ei tule ongelmia, nousee ainakin Evans Ogierin ohi MM-pisteissä ja myös Rovanperällä on hyvät saumat ohittaa ranskalainen. Keski-Euroopan rallin jälkeen ajetaan enää Japanissa ja Saudi-Arabiassa marraskuussa.
– En olisi voinut tehdä mitään toisin. En tiedä, onko se silloin enemmän vai vähemmän turhauttavaa. En edes yrittänyt puskea, koska tiesin, että pätkä on vaikea, Ogier harmitteli.
– Me ajoimme turvallisella rytmillä, mutta ikävä kyllä nyt huono onni iski, kun tuollainen rengasrikko pääsi tulemaan.
Toyota tekee varmasti kaikkensa, jotta saa Ogierin lähtöviivalle sunnuntaina. Tuolloin Ogier pääsee hyvältä lähtöpaikalta taistelemaan supersunnuntain sekä kisan päättävän Power Stage -erikoiskokeen pisteistä.
– Tiimin pitää tietenkin ensin tarkistaa auto. Vasemmalle taakse on tullut ihan kunnon isku, mutta toivottavasti he saavat auton kuntoon ja pääsen takaisin huomenna, Ogier kertoi.
Keski-Euroopan MM-rallissa ajetaan lauantaina vielä kolme erikoiskoetta. Kisan päätöspäivänä sunnuntaina on luvassa neljä pikataivalta ja lähes 80 EK-kilometriä.
















