Sebastien Ogier haluaisi Toyotan puikkoihin: ”Ottaisin sen auton ihan milloin vain”

Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: Aki Hietavala
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan virolaiskuski Ott Tänak oli mykistävän ylivoimainen Saksan MM-rallissa perjantaina. Tänak ajoi kuudelle erikoiskokeelle viisi pohja-aikaa.

Tänak johtaa rallia 12,3 sekunnin erolla ennen entistä tallikaveriaan ja viisinkertaista maailmanmestaria Sebastien Ogieria. Virolainen epäili kisan alla, että hänen vauhtinsa ei välttämättä riitä Saksassa, koska hänellä on vain vähän kokemusta asvaltilla Yaris WRC:n puikoissa.

Tänak hyppäsi Toyotan puikkoihin kuluvan kauden alussa, mutta Ogier ei niele selitystä kokemuksen puutteesta.

– Hän on ollut kohta siinä autossa vuoden, joten ei se ole mikään ongelma. Hän tuntee auton kuin omat taskunsa, Ogier kuittasi.

Ranskalaismestari jopa vihjasi, että Toyota voisi olla makoisa työpaikka myös hänelle. Ogierin sopimus M-Sport Fordin kanssa loppuu tämän kauden jälkeen.

– Itse ottaisin sen auton mielellään tänä viikonloppuna tai oikeastaan ihan milloin vain, Ogier totesi.

Ogier jutteli pitkään Toyotan tallipäällikön Tommi Mäkisen kanssa saavuttuaan perjantain iltahuoltoon.

– Sanoin hänelle, että hänen pitää lopettaa Toyotan moottorin päivittäminen, koska se vaikuttaa todella vahvalta. Onnittelin heitä hienosta päivästä – he olivat todella vahvoja.

– Tällä hetkellä Ottin lyöminen vaikuttaa todella vaikealta. Automme toimii hyvin, kuten myös sen alusta. Pystyn ajamaan sillä hyvin ja nautin sillä ajamisesta perjantain pätkillä. Ainoa huono puoli on se, että aina kun olen katsonut tulostaululle, olemme hävinneet muutamia kymmenyksiä tai sekunteja, Ogier sanoi.

Aki Hietavala / Toni Heinonen

Lue myös nämä