Sebastien Loebillä pitänyt kiirettä Korsikan MM-rallin jälkeen

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Sebastien Loeb ei ole ehtinyt levätä laakereillaan viime viikolla ajetun Korsikan MM-rallin jälkeen.

Loeb sijoittui sunnuntaina päättyneessä Korsikan asvalttirallissa 14:nneksi Citroenin C3 WRC -autolla. Loeb keskeytti kisan ulosajoon perjantaina, mutta jatkoi kilpailua lauantaina ja sunnuntaina ralli2-säännöllä. Loebin vauhti oli edelleen vakuuttavalla tasolla, sillä ranskalaiskonkari kellotti kolme pohja-aikaa.

Korsikan MM-rallin jälkeen Loebillä ei ollut aikaa rentoutumiseen. Hän lensi sunnuntai-iltana Bastiasta Pariisiin, missä hän aloitti valmistautumisen ensi viikonloppuna Barcelonassa käynnistyvään rallicrossin MM-kauteen.

Maanantaina Loeb ajoi Peugeot’lla testin Pariisin liepeillä, ja tiistaina testit jatkuivat kunnon radalla Länsi-Ranskassa. Keskiviikoksi ja torstaiksi rallimestari pääsi kotiinsa, mutta jo torstai-iltana hänen on pakattava jälleen laukkunsa.

– Otan esiin Peugeot-laukkuni ja kaikki varusteeni ja valmistaudun seuraavan aamun aikaiseen lähtöön lentokentälle. Perjantaina lennän Barcelonaan ja heti laskeutumisen jälkeen suuntaan radalle valmistautumaan mediatilaisuuksiin. Sen jälkeen aloitan valmistautumisen seuraavan aamun harjoituksiin ja aika-ajoon, Loeb sanoi.

Rallin parissa Loeb on voittanut peräti yhdeksän maailmanmestaruutta, mutta rallicrossin MM-sarjassa hän ei ole vielä yltänyt kolmen parhaan joukkoon loppupisteissä. Loeb toivoo, että hänen Peugeot-ajokkinsa on iskussa heti kauden avauskilpailussa.

– Aloitamme kauden kehitysversiolla viime vuoden autosta, ja meille tulee lisää uusia päivityksiä kauden aikana. Toivottavasti pystymme taistelemaan kärkisijoista Barcelonassa ja myös tämän kauden mestaruudesta, mutta siitä tulee vaikeaa, Loeb sanoi Rallit.fille.

Loeb ajaa tänäkin vuonna täyden kauden rallicrossin MM-sarjassa Peugeot’n tehdastiimin kalustolla. Lisäksi hän ajaa vielä yhden MM-rallin Kataloniassa lokakuun lopussa.

Lue myös nämä