Sebastien Loeb vitkuttelee kartturipäätöksen kanssa – ”Se on tehtävä ennen kesää”

Sebastien Loeb
Sebastien Loeb. Kuva: Steven Tee / LAT Images
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjan yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb ei ole vielä päättänyt, kuka miehen vierelle hyppää lukemaan nuottia tulevaisuudessa. 

Loebin 23 vuotta kestänyt yhteistyö päättyi Daniel Elenan kanssa viime kuussa. Välirikko oli yllätys varsinkin Elenalle, joka ruoti varsinkin Loebin nykyisen työnantajan Prodriven toimintaa kovin sanoin. Väitetysti Loeb päätyi ratkaisuun juuri Prodriven vahvasta suosituksesta.

– En tiedä vielä, kuka on uusi kartturini. Voitte kuvitella, että yhteydenottoja on ollut, mutta vielä mitään ei ole päätettynä. Päätös on kuitenkin tehtävä ja aion tehdä sen ennen kesää, jotta valmistautumiselle jää hyvin aikaa, Loeb kertoo espanjalaislehti AS Diarion sivuilla.

Loeb etsii vierelleen nimen omaan kestävyysralleissa meritoitunutta kartturia. Vaikka Elena oli kokenut WRC-kartturi, oli Dakar-rallissa monacolainen välillä vaikeuksissa varsinkin uuden navigaatiosysteemin kanssa.

– Me aloitamme testaamisen kesän jälkeen, jotta saamme hyvän valmistautumisen seuraavaan Dakariin. Viime vuonna valmistautumiselle ei jäänyt tarpeeksi aikaa, Loeb summaa.

Loeb osallistui tänä vuonna Prodriven valmistamalla BRX-kilpurilla Dakariin, mutta homma tyssäsi keskeytykseen useiden rengasrikkojen ja eksymisten jälkeen. Ranskalaistähti on mukana myös uudessa Extreme E -sarjassa.

Avauskisa upouudessa sähkösarjassa päättyi Loebin ja tiimitoveri Cristina Gutierrezin osalta kolmanteen sijaan. F1-tähti Lewis Hamiltonin X44-tiimille ODYSSEY 21 -kilpurin on tehnyt juuri Prodrive.

Prodriven pomo David Richards vakuuttui Gutierrezin kyvyistä Extreme E -sarjan avauskilpailussa. Richards haluaa nähdä espanjalaisnaisen Dakarissa ensi vuonna Loebin tallikaverina.

– Hän on erittäin lahjakas. Cristina on älykäs ja hyvä tiimipelaaja. Tavoite on saada hänet yhteen autoistamme ensi vuoden Dakarissa. Sen eteen teemme nyt töitä, Richards sanoo Dirtfishin sivuilla.

Myös entisenä WRC-pomona tunnettu Richards on kiinnittänyt Gutierrezin riveihinsä peräti viiden vuoden sopimuksella.

 

Lue myös nämä

  • Uusimmat