Erämaaralleista jaetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa Kansainvälisen autoliiton FIA:n alainen maailmanmestaruus. Rallissa yhdeksän maailmanmestaruutta saavuttanut Loeb on käynyt tänä vuonna tiukkaa vääntöä aavikoilla qatarilaista Nasser Al-Attiyahia vastaan, joka ranskalaislegendan tavoin on tuttu myös rallin MM-sarjan puolelta.
Kauden viimeistä edellinen osakilpailu päättyy torstaina Marokossa, missä Loeb koki kovan kolauksen jo keskiviikkona. Bahrain Raid Xtreme -tallia edustava Loeb joutui keskeyttämään kisan kolmannelta sijalta teknisen vian vuoksi.
– Sain varoituksen ohjaustehostimen paineista. Pysähdyimme ja näimme, että öljyä vuoti kovalla paineella, Loeb kertasi.
– Etappia oli jäljellä 200 kilometriä, mikä olisi ollut mahdoton tehtävä aavikolla näillä autoilla, ranskalaiskonkari lisäsi.
Loeb oli kilpailussa yhden sijan Al-Attiyahin edellä, mutta nyt qatarilainen on tiukasti kiinni mestaruudessa.
– Yritämme saada joitain pisteitä torstain etapilta. Mutta tilanne ei näytä hyvältä mestaruuskamppailun kannalta. Nasserille saattaa tulla kuitenkin jokin ongelma, Loeb huomautti.
Toyota-kuljettaja Al-Attiyah on Marokossa kolmantena ennen torstaina ajettavaa päätösosuutta. Viimeisellä etapilla on mittaa 290 kilometriä.
– Tavoitteenamme oli tarkkailla Loebia, ja nyt keskitymme pelkästään MM-sarjan tilanteeseen. Torstaina meidän ei tarvitse hyökätä, meidän pitää vain turvata asemamme sarjassa, Al-Attiyah suunnitteli.
Erämaarallin MM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan Espanjassa kahden viikon kuluttua.