Loeb teki huiman paluun rallin MM-sarjaan reilu viikko sitten päättyneessä Monte Carlon osakilpailussa. Tässä kuussa 48 vuotta täyttävä Loeb nappasi hybridiaikakauden ensimmäisen voiton.
Ranskalaistähden Monte-voiton jälkeen spekulaatiot ovat käyneet kuumina, josko mies innostuisi ajamaan myös muita MM-ralleja M-Sportin Ford Pumalla. Brittitallin omistaja Malcolm Wilson lupasi tehdä kaikkensa, jotta Loeb vielä nähtäisiin MM-ralleissa tänä vuonna, mutta konkarilla on myös muita suunnitelmia.
Loeb on vahvistanut olevansa mukana viime vuonna ensimmäistä kertaa ajetussa Extreme E -sarjassa sen toisella kaudella. Ranskalainen jatkaa X44-tiimissä yhdessä Cristina Gutierrezin kanssa.
Sitoutuminen sähkösarjaan tietää viittä kisaviikonloppua ympäri maailmaa. Extreme E -sarjan kausi 2022 starttaa Saudi-Arabiasta helmikuussa. MM-rallien kanssa päällekkäin menee vain Chilessä ajettava Copper X Prix syyskuussa, jolloin WRC-karavaani on Kreikassa. Urakkaa riittää silti ja kun otetaan huomioon myös Loebin todennäköiset velvollisuudet erämaarallien MM-sarjassa, ei MM-ralleille taida kovin paljoa aikaa jäädä.
– On hienoa, että pääsen ajamaan X44-tiimissä myös toisella kaudella. Viime vuosi oli meille haastava, sillä auton kanssa oli ongelmia ja myös huonoa tuuria mahtui matkalle. Olimme silti kaikissa aika-ajoissa nopeimpia ja loppupisteissäkin tasoissa kärjen kanssa. Olemme siis optimistisia ensi kauden suhteen, Loeb sanoo.
Loeb ja Gutierrez ylsivät siis jaetulle kärkisijalle Extreme E -sarjan avauskaudella, mutta menettivät tittelin Johan Kristofferssonille ja Molly Taylorille, jotka ajoivat enemmän osakilpailuvoittoja.
Katso alapuolelta Loebin voittoon päättyneen Monte Carlon MM-rallin parhaat palat.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,397692″ ap mute]