Sami Pajarilta lupauksia herättäviä kommentteja

Sami Pajari ajoi jälleen vakuuttavasti Toyotan Rally1-autolla.
Sami Pajari
Sami Pajari. Kuva: Rallypixels
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Pajari kilpaili vasta toista kertaa Toyotan Rally1-kalustolla rallin MM-sarjan pääluokassa, kun pisteistä ajettiin Chilessä viime viikonloppuna. Pajari ajoi virheettömän viikonlopun ja kuittasi kisasta kuudennen tilan.

Pajarille avautui tilaisuus tulla ajamaan Chileen, kun Toyota päätti pistää tallin japanilaiskuljettajan Takamoto Katsutan yhdeksi kilpailuksi sivuun. Suomalainen teki Etelä-Amerikassa juuri sellaisen esityksen, mitä häneltä odotettiin.

– En odottanut tulevani tänne siinä vaiheessa, kun Kreikan ralli oli päättynyt. Oli hienoa tulla tänne ja saada tämä mahdollisuus. Olen jälleen kiitollinen tiimille, että he mahdollistivat tämän, Pajari kertoi.

– Saimme paljon positiivista tästä rallista. Ajoimme puhtaasti koko viikonlopun vaikeissa olosuhteissa ja saimme hyviä pätkäaikoja, etenkin perjantaina. Vauhti oli tosi hyvällä tasolla silloin. Kahtena viimeisenä päivänä kyse oli enemmän opettelusta ja selviytymisestä.

Perjantain päätteeksi Pajari oli komeasti kisassa neljäntenä vain 12,2 sekunnin päässä kärkipaikasta. Lauantaista eteenpäin olosuhteet hankaloituivat, kun taivaalta ropisi vettä ja sumu hankaloitti näkyvyyttä.

Pajari piti päänsä kylmänä ja selvitti kisan kunnialla maaliin. Hän jäi lopulta reilut kaksi ja puoli minuuttia voiton ottaneesta tallitoveristaan Kalle Rovanperästä.

Pajari antoi lupaavia kommentteja suoritustasostaan kisan päätteeksi.

– Tietenkin olisin halunnut ajaa kovempaa, mutta hankalissa olosuhteissa olisi ollut helppoa tehdä virhe. Sen vuoksi hidastin hieman vauhtia.

– Kilometrien kerääminen on meille nyt avainasia. Ehkä tulevaisuudessa voimme puskea kovempaa, Pajari sanoi.

Pajari kilpailee Toyotan Rally1-autolla myös Keski-Euroopan MM-rallissa, joka on ohjelmassa vajaan kolmen viikon kuluttua. Kauden päättävässä Japanin MM-rallissa Pajarilla on alla Toyotan Rally2-auto, jolla hän lähtee hakemaan WRC2-luokan mestaruutta.

Lue myös nämä

  • Uusimmat