Sami Pajarilta dramaattinen arvio Kreikan MM-rallin olosuhteista, Kalle Rovanperältä pelottavan tuttua tekstiä

Toyotan Sami Pajari ajoi vähintäänkin kelvollisen aamupäivän Kreikan MM-rallissa perjantaina.
Sami Pajari
Sami Pajari. Kuva: TGR WRT/McKlein
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Pajari ajoi aamun ensimmäiset neljä pätkää virheitä vältellen ja on tässä kohtaa ennen iltapäivän lenkkiä neljäntenä kilpailussa.

Eroa kärkeen on kertynyt tässä vaiheessa 27,5 sekuntia, mutta Kreikassa voi tunnetusti sattua ihan mitä vain, ja suomalainenkin voi nousta tulosliuskalla pyytämättä ja yllättäen. Aamupäivän viimeisellä pätkällä Pajari menetti hieman aikaa, kun toisesta eturenkaasta kuoriutui pinta.

– Ihan hyvä aamupäivä. Tietysti ensimmäisellä pätkällä oli tosi hyvä aika. Yritin ajaa vain tosi puhtaasti uraa pitkin. Sama homma oli myös toisella pätkällä, mutta siellä ei aika jostain syystä ollut niin hyvä. En tiedä, ehkä se oli pehmeämpää uraa ja olisi voinut ehkä ajaa rajummin siellä. Viimeisellä pätkällä lähti sitten pinta irti renkaasta, Pajari summasi aamupäivänsä.

Kreikan MM-rallin rajut olosuhteet ovat tulleet heti ensimmäisen päivän aikana selviksi. Rengasrikon riski on todella suuri. Pajari esitti melko karun arvion rallin olosuhteista.

– Se on kuin ajaisi miinakentällä. Mikä tahansa pieni kolaus tai virhe voi johtaa todella ikäviin seurauksiin. Todella rankkaa hommaa, Pajari sanoi.

Pajari ei nostanut perjantaiaamun pätkillä juurikaan riskitasoa. Se vaikuttaisi olevan oikea taktiikka.

– Jos joissain kohdissa tie on vähän paremmassa kunnossa, niin yritän puskea vähän kovempaa. Mutta sitten taas pitää olla fiksu niissä vaikeissa paikoissa. Ja se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, Pajari pohti.

– Koko pointti on siinä, että kun löydät pätkällä uran, niin seuraat vain sitä. Se voi tuntua siltä, että ajat vain tasaisesti ilman riskejä, mutta se voi olla juuri se oikea tapa edetä, Pajari jatkoi.

Kalle Rovanperä. Kuva: TGR WRT / McKlein

Toyotan Kalle Rovanperän aamupäivä oli vaikea. Suomalainen on tässä kohtaa vasta viidentenä ja on jäänyt kärjestä jo 32,4 sekuntia.

– Kyse on ihan samasta asiasta, mikä on ollut ongelma vähän joka paikassa tällä kaudella. En vain saa ajotuntumaa kohdalleen, Rovanperä sadatteli.

Rovanperän ongelmat saavuttivat lakipisteensä aamupäivän viimeisellä, vajaat 27 kilometriä pitkällä Aghii Theodorin erikoiskokeella. Rovanperä pelkäsi ”auton räjähtävän minä hetkenä hyvänsä”.

– Saimme koko ajan vain isoja osumia autoon ja auto ei mennyt enää missään kohti suoraan. Mutta muuten ihan normaalia touhua. En tunne oloani hyväksi auton kanssa, enkä tiedä, mitä sille voisi tehdä, Rovanperä harmitteli.

Lue myös nämä