Sami Pajarille jälleen isoa oppia – ”Sai mennä välillä sukka syylärissä”

Sami Pajarin tasaisen varma kilpailu Keski-Euroopan MM-rallissa sai jatkoa lauantaina.
Sami Pajari
Sami Pajari. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ennen sunnuntain neljää viimeistä erikoiskoetta Pajari on kiinni rallin kuudennessa tilassa. Lauantaina Pajari ylsi pätkäajoissa kahdesti viiden parhaan joukkoon. Nuoren lahtelaisen osalta kyse on oppimisesta, sillä tulostavoitteita ei ole. Tärkeintä on kerätä kaikki kokemus talteen uran kolmannesta kisasta Rally1-autolla.

– Ihan hyvä fiilis jäi päivästä. Taas oli vähän erilaista. Toiveissa olikin paremmat olosuhteet, mutta sekin on uutta oppimista. Siellä piti mennä välillä todella sukka syylärissä. Sai vetää ihan tosissaan, Pajari sanoi.

– Kivasti on oppiminen edennyt. Minun mielestäni siellä on välissä hyviä pätkäaikoja ja jotkut osuudet jopa nopeimpia. Toki siellä on tiettyjä paikkoja, missä hävitään. Koetetaan niistä oppia.

Pajari on korostanut koko kisan ajan, että puhtaalla asvaltilla ajo kulkee jo lähellä kärjen vauhtia. Likaisella ja märällä asvaltilla puolestaan on vielä pakko ottaa varman päälle.

– Itsellä on ideoita, mistä vauhtia voisi saada lisää ja tuo tiimi on aika hyvä myös auttamaan siinä, että mitä kannattaa kokeilla. Ei ole ainakaan toivoton tilanne, Pajari summasi.

– Onhan se aika kiva, että vauhtia on ollut, mutta myös tietää, missä voi parantaa. Jos nyt olisi tunne, että yhtään ei voi vauhtia nostaa, niin se olisi huonompi tilanne.

Sunnuntaina Pajari lähtee ajamaan samalla tavalla kuin kolme aiempaakin kisapäivää.

– Uskoisin, että aika samantyyppistä on kuin tänään. Pätkät ovat samantyyppisiä ja keli myös. Täysi rallipäivä siellä on luvassa. Kärjessä on kisaa päällä sen verran, että kovaa mennään varmasti.

Lue myös nämä