Pajari on kilpaillut tänä vuonna Toyotan Rally2-autolla MM-sarjan WRC2-luokassa, jonka mestaruudesta suomalaiskuljettaja yhä taistelee. Viime viikolla Pajari ajoi luokkavoittoon Kreikan MM-rallissa.
Pajari debytoi Toyotan Rally1-kalustolla elokuun alussa Suomen MM-rallissa, jossa hän sijoittui komeasti neljänneksi. Keskiviikkona paljastui, että Pajari pääsee ajamaan vielä kaksi muutakin MM-rallia Toyota GR Yaris Rally1 -autolla loppukauden aikana.
Pajari osallistuu syyskuun lopulla Chilen sorakisaan ja lokakuussa Keski-Euroopan asvalttiralliin Toyotan ykköskaliiberin kilpurilla.
– On mahtavaa saada mahdollisuus ajaa GR Yaris Rally1 -autolla vielä kahdessa kisassa tällä kaudella. Tuntuu erittäin mukavalta, että tiimi luottaa minuun, Pajari hehkuttaa tiedotteessa.
– Suomen MM-ralli oli minulle unelmien täyttymys, ja sen jälkeen halusin tietysti vain ajaa Rally1-autolla yhä enemmän. En olisi osannut odottaa, että tilaisuus tulisi uudestaan näin pian.
Chilen osakilpailussa Pajari pääsee vertaamaan vauhtiaan toista Rally1-keltanokkaa eli Martins Sesksiä vastaan. Sesks osallistui aiemmin tällä kaudella Puolan ja Latvian MM-ralleihin Ford Puma Rally1 -autolla ja Chilessä hän on kilpurin rattissa kolmatta kertaa.
Chilen MM-rallin pitäisi sopia hyvin luonteeltaan Pajarille.
– Odotan todella innolla Chilen rallia, jossa on vähän jopa Suomen kaltaisia nopeita sorateitä. Keski-Eurooppa voi olla vieläkin vaativampi, kun otetaan huomioon, kuinka kosteaa ja mutaista siellä voi olla, kuten viime vuonna.
– Ensimmäinen kerta Rally1-autossa asvaltilla saattaa olla melkoinen haaste, mutta olen innoissani mahdollisuudesta kokea erilaisia olosuhteita ja kartuttaa kokemusta, Pajari iloitsee.
Chilen MM-ralli on ohjelmassa 26.-29. syyskuuta. Keski-Euroopan ralli ajetaan kolme viikkoa myöhemmin.