Sami Pajarilla edessä kiireinen syksy – panostaa isosti rallin MM-sarjaan

Sami Pajari
Sami Pajari. Kuva: Rallypixels
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hallitseva rallin Tulevaisuuden tähti (Flying Finn Future Star) sekä SM3-luokan Suomen mestari Sami Pajari on muun ralliväen tavoin joutunut rukkaamaan kisakalenteriaan uusiksi koronapandemian vuoksi. 

Pajarin päätavoite tällä kaudella on silti sama eli kiertää rallin MM-sarjan JWRC-luokan kilpailuja SM-sarjan osakilpailuilla höystettynä.  Nuorukainen on tehnyt ajoharjoittelua koronatauon aikaan, mutta polte pikataipaleille on jo kova. Pajari ja kartanlukija Marko Salminen palaavat tositoimiin Liettuassa ajettavalla Samsonas Rokiskis -rallissa heinä-elokuun vaihteessa, jonka jälkeen ohjelmassa on vielä kaksi pienempää kisaa ennen Viron MM-rallia.

– Rally Estonia on tulevista MM-ralleista meille sopivin ja vastaa eniten tuttuja kotimaisia olosuhteita, sen onnistumiseen tulemme panostamaan. Heinä-elokuun vaihteessa ajamme Liettuassa Samsonas Rally Rokiskis -kilpailun, jossa olin jo toissa vuonna ajamassa. Viime vuonna suunnitelma kariutui Suomen MM-rallissa tapahtuneen loukkaantumisen vuoksi, Pajari taustoittaa.

– Mahdollisesti testinä toimivia ralleja ennen syyskuista Rally Estoniaa voisi olla esimerkiksi Top Building Ralli Lammilla elokuun puolivälissä tai Louna-Eesti Ralli Virossa (Kaakkois-Virossa kuten Rally Estoniakin) viikkoa myöhemmin, jatkaa Pajari alkusyksyn suunnitelmistaan.

Ford Fiesta R2 -autolla ajava Pajari sijoittui Ruotsin MM-rallissa JWRC-luokassa neljänneksi. Edessä on vielä kolme rallia, kun Viron lisäksi luokan pisteistä ajetaan Saksassa ja Sardiniassa. Näistä neljästä kilpailusta heikoimman suorituksen voi jättää loppupisteistä pois, mutta jokaisesta erikoiskokeen pohja-ajasta annettavat ekstrapisteet pysyvät voimassa kaikista neljästä kilpailusta.

Katso alta kooste JWRC-luokan tapahtumista Ruotsin MM-rallissa. Juttu jatkuu videon jälkeen.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,319541″ ap mute]

 

SM-sarjassa taas on takana kolme talviosakilpailua, joista viimeisimpänä ajetusta Joensuun osakilpailusta Pajari nappasi voiton. Kokonaistilanteessa talven jälkeen Pajarin sijoitus on sarjassa toinen, 20 pistettä johtopaikkaa pitävää Lauri Joonaa perässä.

Lue myös: Aleksi Röyhkiö huippukalustolla Kokkolan juhlaralliin – ”Kaikki irti tästä kokemuksesta”

Kun SM-sarja muutosten myötä lopulta typistyi tällä kaudella viiteen osakilpailuun, joista jokainen osakilpailu lasketaan loppupisteisiin mukaan, heikkeni mestaruuden uusimisen mahdollisuus huomattavasti. Kun taskussa on kuitenkin jo viime vuoden Suomen mestaruus, päätös keskittyä täysillä JWRC-kisoihin ei ollut vaikea.

– Myöhemmin syksyllä on jäljellä vielä Pohjanmaa Ralli syyskuun lopulla, jossa teoreettisesti voidaan vielä jonkin värisestä SM-mitalista ajaa. Lokakuun puolivälissä on vuorossa sitten, Saksan MM-ralli, joka ajetaan asvaltilla. Toivon mukaan olisimme siinä tilanteessa, ettei siellä tarvitsisi ajaa aivan riskirajoilla. Sardinia ajetaan pari viikkoa Saksan jälkeen soralla ja se tulee sopimaan meille paremmin, Pajari kertoo.

– Asvalttiajoa on toki jonkin verran harjoiteltu, mutta koronarajoitusten myötä kesälle kaavaillut asvalttikilpailut ulkomailla jäivät toteutumatta, joten kilpailukokemusta asvaltilta ei juurikaan ole, mietiskelee Pajari syksyn tiivistä ajosuunnitelmaa.

Lue myös nämä