Sami Pajari teki jälleen historiaa – ”Vaikea viikonloppu ajollisesti”

Haapala ja Pajari
Antti Haapala ja Sami Pajari. Kuva: Hannu Rainamo
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarjan mitalit ratkottiin lauantaina Salon ja Turun seudun tiestöillä. Puolitoistakertaiset pisteet takasivat sen, että SM3-luokassakin mestaruuteen oli vielä mahdollisuudet jopa viidellä kuljettajakaksikolla. Tittelin vei lopulta vasta 17-vuotias Sami Pajari.

Tasaisen ja kovatasoisen luokan pohja-aikatilastoihin on kauden aikana kirjattu yhdeksän eri nimeä ja osakilpailujen voittotilastoihin on yltänyt viisi eri kuljettajaa.

Sami Pajari  ja kartanlukija Antti Haapala starttasivat kilpailuun pistejohtajina 15 pisteen erolla GGTurbo Ford Junior Rally Teamin toiseen kuljettapariin Lauri Joonaan sekä Markus Määttäseen. Lopulta Joona ajoi päätöskilpailussa kolmanneksi ja Pajari viidenneksi. Tämä tiesi nuorelle Pajarille luokan mestaruutta.

– Vaikea viikonloppu ajollisesti. Kun voittopakkoa ei ollut, oli jotenkin vaikea ajaa sopivaa vauhtia. Kärkimiehet ajoivat suhteellisen pian karkuun. Kylmäpäisyyttä tarvitaan monesti voittoihin, mutta nyt täytyi pitää pää kylmänä ja ajaa järkevä ajo, jotta sarjan mestaruus varmistuisi, Pajari kertasi.

Historiankirjoihin 17-vuotias Flying Finn Academyn tulokaskuljettaja on jättänyt nimensä jo aiemmin ainoana kuljettajana, joka on voittanut osakilpailun niin Nuorten Cupissa kuin Nuorten Suomen mestaruussarjassakin. Lisäksi hän on historian ensimmäinen Nuorten Suomen mestari sekä kautta aikain nuorin Suomen MM-ralliin osallistunut kuljettaja.

Nyt tähän jatkumoon liitetään vielä kaikkien aikojen nuorin yleisen luokan rallin Suomen mestari.

SM3-luokan parhaat kuljettajat kilpailevat vielä kauden päätteeksi Flying Finn Future Star -tittelistä Pajulahden Urheiluopistolla 3.-4. lokakuuta. Panoksena on osallistuminen ensi kaudelle rallin MM-sarjan JWRC-junioriluokkaan. Tämän vuoden ensimmäisen FFFS-tittelin ja ajopaikan Suomen MM-ralliin voittanut Pajari janoaa maailmalle, mutta tulevaisuuden suunnitelmiaan hän ei raota sen enempää. Valintatilaisuus ratkaisee paljolti, missä hän ajaa ensi kaudella.

– Lähitulevaisuuden osalta tekisi mieli mennä parin viikon päästä Saarenmaa-ralliin ajamaan, mutta tuntuu kaikilla kartanlukijoilla olevan menoa juuri silloin. Katsotaan, miten käy.

Lue myös nämä

  • Uusimmat