Täksi kaudeksi Toyotan Rally1-auton rattiin päässyt Pajari selvitti kisan kaksi ensimmäistä erikoiskoetta torstaina kunnialla. Pajari on kisassa seitsemäntenä ja eroa kärkeen on kertynyt 9,7 sekuntia.
Torstaina Keniassa kaasuteltiin vain noin 13 EK-kilometriä, mutta silti yllätyksiä mahtui nuoren suomalaisen matkalle. Isoimman vastoinkäymisen Pajari koki heti ensimmäisellä Kasaranin yleisöpyörityksellä lähellä Kenian pääkaupunkia Nairobia.
– Jätkät ovat puhuneet, että haastava ralli tämä on, mutta en ihan odottanut, että heti ensimmäisellä pätkällä tulee kivet tuulilasiin. Se oli yllätys heti alkuun, Pajari totesi.
– Yllättävän hankalaa on ajaa, kun on särö juuri siinä näkökentässä, mutta ei siinä mitään. Sitten ajettiin fiksusti päivä maaliin.
Avauspätkän jälkeen ohjelmassa oli reilun kahdeksan kilometrin jälkeinen Mzabibun erikoiskoe, jossa Pajari sai kosketuksen heti myös maan villiin luontoon.
– Tien puolesta pätkät olivat vielä suhteellisen helppoja siihen nähden, mitä on vielä tulossa. Oli siellä jo kaikennäköistä ja alkoi tapahtumaan jo tänään muidenkin kuskien osalta. Myös eläimiä nähtiin ja väisteltiin, Pajari summasi.
Tuulilasin rikkoutuminen heti avauspätkällä oli harmillinen takaisku, mutta kokonaiskuvassa Kenian kaltaisessa rallissa sillä ei isoa merkitystä ole.
Ei se paras mahdollinen aloitus ollut, eikä sen kanssa ole mahdotonta ajaa. Erot ovat kuitenkin tänään olleet niin pieniä, että tuollainen pienikin homma häiritsee sen verran, että se vaikuttaa. Yleisesti kuitenkin ihan hyvä fiilis on ollut kuitenkin, Pajari sanoi.
Perjantaina rallin luonne hankaloituu entisestään, kun ohjelmassa on kahdeksan pikataivalta. Niille mittaa kertyy lähes 160 kilometrin verran.
– Aamun kaksi ensimmäistä ovat tosi vaikeita. Varsinkin se ensimmäinen on heti pitkä ja varmasti lenkin vaikein pätkä. Eivät ne muutkaan helppoja ole. Ajamista siinä on huomiselle, Pajari kommentoi.