Pajari kärsi rengasrikon heti perjantaiaamun ensimmäisellä pätkällä ja menetti samalla käytännön mahdollisuudet hyviin sijoituksiin. Vaikka Pajari ei lähtenyt Ruotsin lumille tekemään suuria urotekoja, kertoi pettyneen suomalaisen olemus pimeässä talvi-illassa kuitenkin paljon.
Ehkä niitä tulostavoitteita sitten kuitenkin oli.
– Vähän vaihtelevasti meni tämä päivä. En tykkää itse hirveästi jossitella, mutta tietysti ilman sitä aamun rengasrikkoa olisi tosi erilainen tilanne nyt, Pajari myönsi Rallit.fille.
– Hävittiin siinä se 40 sekuntia ja ilman sitä olisimme nyt Kallen (Rovanperä) ja (Thierry) Neuvillen kanssa hyvin samoissa kyydeissä, Pajari harmitteli.
Pajari lähti hakemaan oppia Ruotsiin ja sitä hän on myös henkiselle pankkitililleen saanut.
– Muuten on tullut paljon oppia. Jälkiviisaana voi sanoa, että säästin nyt iltapäivän lenkin alussa vähän liikaa rengasta. En saanut siitä niin paljoa hyötyä kahdella viimeisellä pätkällä, mitä olisin toivonut. Mutta oppia, Pajari summasi.
Pajarin aamulla sattunut rengasrikko ei johtunut suomalaisen ajovirheestä.
– Käytännössä ihan vaan takakulmalla nojattiin siihen lumipenkkaan. Tämä on tietysti vähän sellaista jossittelua, mutta käytännössä se oli sellainen tilanne, mitä tapahtuu joka pätkällä kymmenen kertaa. Nyt se sitten vaan lähti se rengas vanteiltaan, Pajari kertoi.
Pajari ei vielä osannut sanoa sitä, tekeekö hän lauantaille autoon muutoksia.
– Saa nähdä. Me vähän teimme jo pieniä muutoksia autoon päivähuollossa ja kokeiltiin vähän erilaisia juttuja. Varmasti taas jotain pieniä juttuja kokeillaan, mutta ei nyt mitään isoja juttuja, Pajari kommentoi.