Sami Pajari ja Janni Hussi jatkoivat voittojen tiellä – ”Kartturi selviytyi hämmästyttävän hienosti”

Sami Pajarin ja Janni Hussin yhteiset rallit jatkuivat Koillis-Liettuassa ajetussa Samsonas Utena -rallissa.
Sami Pajari
Sami Pajari ja Janni Hussi Samsonas Utena -rallissa. Kuva: Vilius Šaltenis
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Lahti Historic -rallissa elokuussa kaksikon yhteistyö vakuutti monet rallia seuraavat tahot, kun he ajoivat takavetoisella ajokillaan kilpailun kolmanneksi ja oman luokkansa voittoon.

Tällä kertaa liikkeellä oltiin tehokkaalla nelivetokalustolla ja vauhti oli niin ikään voitokasta.  Sään puolesta tarjolla oli kuivempaa kuin todella sateistakin olosuhdetta.

Pajari ja Hussi ohjastivat Skoda Fabia N5+-autoa. Vesisade lauantaina oli sotkea suunnitelmia. 

– Lauantaina aamulla ajoimme pari hyvää aikaa pätkillä ennen sadetta. Lopulta rankkasade haastoi meitä, kun putsasimme mutaa urista. Siellä oli seisovaa vettä urissa, kun pätkiä ajettiin kahteen kertaan. Niissä hävittiin hyvinkin paljon. Lopulta keli parani ja ajat paranivat, Pajari kertasi. 

Pajarin pahin kilpakumppani kuitenkin sortui lauantain ratkaisuhetkillä ulosajoon, jonka jälkeen ero muihin repesikin jo yli minuuttiin. Pajari ja Hussi jatkoivat pohja-aikojen tehtailuaan lopuillakin erikoiskokeilla ottaen kilpailun 15 erikoiskokeen reitillä kaikkiaan 12 pohja-aikaa. Voitto heltisi suomalaiskaksikolle lopulta lähes kahden minuutin erolla ennen paikallisia kuljettajia.

– Sellaista tämä on, kun ajetaan tosissaan kovaa kilpaa. Välillä käy niin, että joku sortuu virheeseen. Loppujen lopuksi jäi hyvä fiilis ja kartturikin suoriutui taas hämmästyttävän hienosti, Pajari hehkutti.

– Vielä ei ole tietoa tulevaisuudesta yhdessä, mutta miksipäs ei sitä olisi hyvä keksiä jotain, Pajari jatkoi.

Hussi vastaa Pajarin heittämään haasteeseen aikomuksella roikkua Samin mukana aina, kun mahdollista. 

– Todella hieno kilpailu! Sain älyttömästi taas uutta oppia. Sami on niin mahtava opettaja lehmänhermoineen, kun tyhmiä kysymyksiä satelee. Vaikka oli haastavaa ne pari kunnon sadepätkää, niin silti siitäkin sai uutta kokemusta, Hussi summasi.

– Voitto tuntui vielä vähän paremmalta, kun Sami lasketteli niin kovia aikoja. Tämä ei ollut ihan ylijuoksu. Hyvä fiilis on nyt, vaikkakin vähän epätodellinen olo. Eiköhän se tästä taas joskus ensi viikon puolivälissä ajatus selkiydy.

Seuraavan kerran Pajari nähdään kilpailemassa Katalonian MM-rallissa, jonka erikoiskokeet käynnistyvät 21. lokakuuta. Silloin ajokkina on Toksport WRT- tiimin Skoda Fabia Rally2 evo ja kartanlukijana Enni Mälkönen.

Lue myös nämä