Pajari osui seinään jo torstaina ja rikkoi autonsa. Sen jälkeen suomalaiskuljettaja on sitten ollutkin taas vain opintomatkalla Monte Carlon MM-rallissa.
Lauantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella Pajari jäi kärkiajoista reilusti yli minuutin ja hänen edelleen ehti myös useampi Rally2-kuljettaja.
Aamun toisella pätkällä Pajari jäi pohja-ajan tykittäneestä tallikaveristaan Oliver Solbergista reilut 44 sekuntia. Eikä suomalainen voinut siihen tietenkään kovin tyytyväinen olla.
– Olosuhteet ovat tietenkin hyvin vaikeat, mutta ei niistä nyt ole sen enempää sanottavaa, Pajari sanoi aamulenkin jälkeen.
– En syytä ketään, mutta meidän tiimimme lähtee hieman aikaisemmin hakemaan tietoa olosuhteista. Monilla erikoiskokeilla olen kuitenkin ehkä liiankin varovainen, enkä täysin luota siihen, mitä edessä on, Pajari jatkoi.
Varovaisuuteen on kuitenkin täysin järkevät syyt. Kun Pajari menetti mahdollisuutensa huipputuloksista ajamiseen jo ensimmäisenä päivänä, ei hänellä ole enää mitään järkeäkään riuhtoa määräänsä enempää.
– Olen varovainen erityisesti siitä syystä, etten tietysti halua tehdä mitään typerää. Se vain vaikeuttaisi tilannetta entisestään, Pajari järkeili.
Monte Carlon MM-rallissa ajetaan lauantaina vielä pidempi erikoiskoe ja sen jälkeen edessä on enää vain lyhyt yleisöpyöritys Monacossa. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
















