Toyotan WRC-talli oli jo ilmoittanut japanilaiskuljettajansa Takamoto Katsutan kilpailemaan Chilen sorakilpailuun. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos hiljattain ajetun Kreikan Akropolis-rallin jälkeen.
Katsutalle tuli Kreikassa keskeytys, joka oli hänelle jo viides kuluvalla MM-rallikaudella. Toyota katsoi, että japanilaiskuljettajan on parempi nollata tilannettaan ajan kanssa.
Näin Toyota kutsui Pajarin kilpailemaan Chileen ykkösluokan kilpurilla. Pajari ajoi ensimmäisen kerran Toyota GR Yaris Rally1 -autolla elokuisessa Suomen MM-rallissa, jossa hän sijoittui neljänneksi. Chilessä Pajari pääsee antamaan näyttöjä kisassa, joka ei ole hänelle niin tuttu.
Tällä kertaa Pajari hyötyi Katsutan vaikeuksista.
– ”Takalla” on ollut pieniä ongelmia ja hän jää nyt tästä yhdestä kisasta pois. Se on sääli, mutta toivotaan, että hän tulee vahvempana takaisin ja saa nyt pitää pienen breikin, Pajari sanoo.
Jos on ollut Katsutalla ongelmia, on niitä ollut myös koko Toyotan tiimillä. Kaksi edellistä kilpailua ovat menneet tiimiltä täysin penkin alle merkkimestaruustaistelun kannalta.
Ennen Suomen MM-rallia Hyundai ja Toyota olivat käytännössä tasatilanteessa, mutta kahdessa viime rallissa Hyundai on karannut 35 pisteen päähän Toyotasta. Pajari ei aja vielä valmistajien MM-pisteistä, mutta hän tiedostaa tallin hankalan tilanteen.
– Toyotalla ei ole tallina mennyt ihan kaikista parhaimmalla tavalla. Mestaruudet meinaavat vähän karata. Se on sinänsä sääli, Pajari toteaa.
Pajari kilpailee Chilen lisäksi myös lokakuisessa Keski-Euroopan MM-rallissa Toyotan ykköskaliiberin kilpurilla. Pajarin ei tarvitse keskittyä tulevissa ralleissa muuhun kuin omaan tekemiseensä.
– Toivottavasti menemme parempaan suuntaan. Ja toivotaan, että mekin voimme tuoda jotain lisää (tallille), Pajari kertoo.