Saksan MM-rallin tulevaisuus vaakalaudalla

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala vauhdissa Saksan MM-rallissa elokuussa 2019. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Saksan MM-rallin ylle on kertynyt tummia pilviä.

Saksan ralli ei kuulu rallin MM-sarjan kalenteriin kaudella 2021, mutta kilpailun odotetaan palaavan ohjelmaan vuonna 2022.

Asvalttikisaa ei kuitenkaan pystytä järjestämään enää Saarlandin osavaltion alueella, kertoo paikallinen yleisradioyhtiö Saarländischer Rundfunk (SR). Tietojen mukaan kilpailun järjestelyistä vastaava Saksan autoliitto ADAC ei aio enää rahoittaa rallia.

SR kertoo, että Saksan MM-rallin järjestäminen on maksanut tähän saakka noin kaksi miljoonaa euroa. Arvioiden mukaan lystin kustannukset tuplaantuvat jatkossa neljään miljoonaan euroon.

ADAC:n Saarlandin osasto on saanut rahat kilpailun järjestämiseen liiton päämajasta Münchenistä. Nyt ADAC on päättänyt pistää rahahanat kiinni nousseiden järjestelykulujen ja lupamaksujen vuoksi.

Saksan MM-ralli ajettiin viimeksi vuonna 2019. Kilpailukeskus on sijainnut viime vuosina Bostalsee-järven maisemissa maan länsiosassa.

Saksan ralli on tunnettu Mosel-jokilaakson viinitarhoilla kulkevista erikoiskokeista, Baumholderin armeija-alueen betonibaanoista sekä Saarlandin maaseutupätkistä.

Historian ensimmäinen Saksan MM-ralli järjestettiin vuonna 2002. Kisa jäi viime vuonna ajamatta koronapandemian vuoksi.

Katso alta MM-kauden avanneen Monte Carlon rallin parhaat palat. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,364753″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat