Kun Kenian Safari-rallia on ajamatta yksi päivä, Toyota-kuski Evansilla on kisassa tukeva, lähes kahden minuutin johtoasema ennen Hyundain Ott Tänakia.
Evans on pääluokan kuljettajista käytännössä ainoa, joka ei ole törmännyt isoihin ongelmiin haastavan viikonlopun aikana. Lauantai-iltapäivän erikoiskokeilla kaatosade teki erikoiskokeista todella mutaisia ja liukkaita.
– Tämä on ollut kunnon Safari-ralli. Meillä on nyt kahden minuutin johto, joka normaalisti toisi takuuvarmasti voiton, mutta ei täällä, Evans huomautti.
Myös Evans kohtasi omat haasteensa iltapäivän liejussa ja törmäsi inhottavaan ongelmaan lenkin päättäneellä Soysambun erikoiskokeella.
– Meiltä loppui lasinpesuneste, minkä vuoksi en nähnyt mitään pätkän lopussa. Scott (kartanlukija Martin) näki varmaan enemmän kuin minä, Evans naurahti.
Evans on aloittanut kautensa äärimmäisen vahvasti. Hän oli toinen avauskisassa Monte Carlossa tallikaverinsa Sebastien Ogierin jälkeen, joka ei aja koko kautta. Ruotsin osakilpailusta Evans kävi puolestaan hakemassa voiton ja täyden 35 pisteen potin.
Nyt walesilaiselle on jälleen tyrkyllä loistava pistesaalis. Sunnuntaina jaossa ovat vielä päiväkohtaiset pisteet sekä Power Stage -erikoikokeen pisteet nopeimmille kuljettajille.
Kysymys kuuluukin: aikooko Evans hyökätä sunnuntaina vai varmistella ykköstilaansa?
– Yritän ajaa hyvin ja katson tilannetta parin pätkän jälkeen. Jos näyttää siltä, että pisteet ovat mahdollisia, yritämme ottaa niitä. Mutta en aio viritellä mitään banzai-hyökkäystä huomenna, Evans sanoi.
Sunnuntaina Safari-rallin ohjelmassa on kaikkiaan viisi erikoiskoetta.