Safari-rallin kammopätkään muutoksia – ”Pääsi hädin tuskin läpi”

Kenian ikonisen Safari-rallin reittiin tehdään hiontaa ensi vuoden kilpailua varten.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Safari palasi rallin MM-sarjan kalenteriin kaudella 2021. Legendaarinen kilpailu on tullut sarjaan jäädäkseen, sillä jo tämän vuoden alussa vahvistettiin, että ralli kuuluu kalenteriin vuoteen 2026 saakka.

Kisajärjestäjät ovat kertoneet, että ensi vuoden kisassa nähdään pieniä muutoksia. Reitti pysyy kuitenkin pääosin samana kuin viime kesän kilpailussa.

Narashan erikoiskoetta ei ajeta ensi kesänä vaan se korvataan Malewan pikataipaleella. Malewa ei ollut mukana viime kesän kisassa, mutta se ajettiin Safarissa vuonna 2021.

Tämän lisäksi Kedongin erikoiskoetta lyhennetään huomattavasti. Viime vuonna Kedong oli rallin pisin (31,25 km) ja samalla myös kaikista haastavin pätkä.

Erikoiskokeen loppupäässä oli äärimmäisen pehmeää hiekkaa, johon autot jäivät helposti jumiin. Suurin osa pikkuluokan autoista ei päässyt ajamaan Kedongin erikoiskokeella lainkaan, sillä pätkä jouduttiin laittamaan poikki molemmilla ajokerroilla.

– Pölyä tuli kattoskuupista, ovien välistä ja kaikkialta. Pätkän lopussa oli niin syvät urat, että niistä pääsi hädin tuskin läpi, vaikka olimme ensimmäisenä autona. En ole koskaan ajanut näin paljon ralliautoa silmät suljettuna. En nähnyt juuri mitään pätkän lopussa, kesäkuussa Safarin voittanut Kalle Rovanperä kuvaili Kedongin olosuhteita.

Geothermalin erikoiskoetta puolestaan pidennetään kilometrin verran viime kesästä. Pätkän uusi startti sijaitsee nyt Narasha Gatella.

Safari-ralli on kauden 2023 seitsemäs osakilpailu ja se ajetaan jälleen juhannusviikonloppuna 22.-25. kesäkuuta. Kilpailun keskuspaikkana toimii Naivashan kaupunki, joka sijaitsee vajaan sadan kilometrin päässä Kenian pääkaupungista Nairobista.

Lue myös: Tulihan se sieltä! Rallin MM-sarjan kalenteri julki – kohuttu kisa jäi rannalle

Katso alta kauden 2022 päättäneen Japanin MM-rallin kooste.

Lue myös nämä