Ruotsin MM-rallin järjestäjät ja WRC:n promootioyhtiö ovat tehneet kolmen vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Uuden kontrahdin myötä on varmaa, että MM-rallia ajetaan Ruotsissa vuosina 2020-2022.
– Meidän tavoitteena on aina ollut kolmen vuoden sopimus ja nyt se on vihdoin tehty. Haluankin kiittää kaikkia organisaatiossa mukana olevia ihmisiä sekä tietenkin katsojia ja faneja, Ruotsin rallin nokkamies Glenn Olsson hehkuttaa tiedotteessa.
– Lumi ja jää yhdessä WRC-autojen kanssa tarjoavat spektaakkelimaisia kuvia ja loistavan urheilullisen haasteen tähän sarjaan. Värmlanti on ollut hieno kisaisäntä, WRC-promoottori Oliver Ciesla säestää.
MM-kalenteriin on tyrkyllä paljon uusia maita. Muun muassa Kanadan on kerrottu hamuavan talvirallia, mikä olisi ollut uhka Ruotsin kisalle. WRC-promoottorin visiona on nostaa kisojen määrää 16 ralliin nykyisestä 14:stä.
Uusina maina viimeisen parin vuoden aikana mukaan ovat tulleet paluun tehnyt Turkki sekä Chile. Ensi kaudeksi Japani lienee varma tulokas ja myös Kenia haluaa jälleen MM-rallin. Promoottorin ideana on tulevaisuudessa järjestää kahdeksan MM-rallia Euroopassa ja kahdeksan niin sanottua kaukorallia.
– Lisääntyvä kilpailu vaikuttaa meidän maksuihin ja kuluihin, jotka tulevat nousemaan tasaisesti tulevina vuosina. Meillä on iso haaste edessä järjestää taloudellisesti kestävä ralli, Olsson toteaa.
Kansainvälinen autoliitto FIA julkaisi perjantaina ehdotelman siirtymisestä hybridiautoihin vuonna 2022. Samalla se ilmoitti, että ensi kauden kisakalenteria ei julkaista ennen kesäkuun loppua.
– MM-sarjan kisakalenterin hyväksyminen on päätetty siirtää kesäkuun loppuun. Sillä välin me pohdimme mahdollista kisojen kierrättämistä, FIA:n sivuilla kerrotaan.