Ruotsin MM-ralliin iso muutos – kisalle löytyi uusi koti Pohjanlahden rannikolta

Teemu Suninen
Teemu Suninen Ruotsin MM-rallissa vuonna 2019. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ruotsin MM-ralliin tulee ensi kaudeksi odotettu muutos, kun rallin keskuspaikka muuttaa Uumajan kaupunkiin Pohjanlahden rannikolle. 

Ruotsin ralli on viime vuosina ajettu Värmlannin alueella ja Torsbyn kylä on toiminut kisan keskuspaikkana. Huonolumiset talvet kuitenkin pakottivat Ruotsin rallin järjestäjät etsimään uutta kisakaupunkia pohjoisempaa.

Uudeksi Ruotsin MM-rallin päämajaksi olivat Uumajan lisäksi tarjolla Luulaja sekä Östersund. Vuoden 2020 lopulla aloitetun projektin myötä uudeksi paikaksi valikoitui 600 kilometriä Tukholmasta pohjoiseen sijaitseva Uumaja.

– Päätöksen taustalla oli se, että pystytään turvaamaan lumivarmuus vuosien varrella kertyneen säädatan avulla. Uumajan vahvuuksina olivat lumen lisäksi hotellikapasiteetti, hyvä huoltoparkin sijainti Nolian alueella sekä potentiaali houkutella paljon faneja paikalle, Ruotsin MM-rallin nokkamies Glen Olsson kertoo.

– Östersund ja Luulaja tarjosivat myös hienot hakemukset, mutta siitä huolimatta Uumajan paketti oli paras konsepti Ruotsin MM-rallia varten.

Ruotsin MM-ralli on ollut kalenterissa vuodesta 1973 lähtien ja kisa on aina ajettu Värmlannin alueella.

– Ruotsi on yksi harvoista maista, joka on ollut mukana alusta saakka MM-sarjassa. Värmlannin sitoutuminen ja tietotaito ovat olleet tässä hommassa olennaisena osana. Kaikki järjestäjät ja vapaaehtoistyöntekijät voivat olla ylpeitä, että Ruotsi on säilyttänyt paikkansa osana MM-sarjaa. Nyt FIA ja WRC-promoottori kokevat, että kisa voi säilyä mukana, kun Uumaja on uusi tukikohta, Olsson selittää.

Ruotsin MM-rallilla on sopimus vuodesta 2022, mutta Olssonin mukaan jatkosopimus on vain ajan kysymys. Samaa mieltä ollaan myös WRC-promoottorin leirissä.

– Talvirallit ovat yksi WRC:n isoista haasteista, mutta Ruotsi on ollut tärkeä talvikisa alusta asti. Meillä on isot toiveet kisan taloudellisesta ja urheilullisesta kasvusta uuden kisakaupungin myötä. Värmlanti oli hieno isäntä monen vuoden ajan, joten heille isot kiitokset, WRC-promootioyhtiön Simon Larkin toteaa.

– Muutto pohjoiseen oli pakko tehdä, kun otettiin huomioon kaikki viime vuosien haasteet. Haluan kiittää Ruotsin rallin järjestäjiä hienosta työstä ja vaihtoehdoista, joita he ovat tarjonneet. Nyt meillä on mahdollisuus varmistaa kunnon talviralli, josta me kaikki haaveilemme, FIA:n rallipomo Yves Matton puolestaan summaa.

Tänä vuonna Ruotsin MM-rallia ei voitu järjestää koronaviruksesta johtuen. Korvaavana kisana ajettiin Rovaniemen MM-ralli helmikuun lopussa.

Uuden kisakaupungin myötä Ruotsin MM-rallin reitti tulee olemaan ensi vuonna kaikille täysin uusi.

Katso alapuolelta viime vuoden Ruotsin MM-rallin parhaat palat. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,319508″ ap mute]

Lue myös nämä