Rallicrossin MM-kauden toinen osakilpailu päättyi ruotsalaiskonkari Mattias Ekströmin juhliin Ruotsin Höljesissä.
Urallaan yhden mestaruuden voittaneen Ekströmin, 42, taktiikka onnistui täydellisesti finaalissa. Kakkosrivistä startannut Ekström kaarsi heti avauskierroksella lisälenkille ja otti kärkipaikan haltuunsa viimeisellä kierroksella, kun ykkössijaa lähdöstä asti pitänyt Johan Kristoffersson kävi suorittamassa oman jokerilenkkinsä.
Lauantain osakilpailun voittanut Kristoffersson yritti hiillostaa maanmiestään päätöskierroksella, mutta Audi-kuljettaja Ekström ylitti maaliviivan 0,2 sekuntia ennen Kristofferssonia ja kirkasti lauantain kakkossijansa.
Kristoffersson menetti lopulta kakkossijan, sillä hänelle mätkäistiin viiden sekunnin aikasakko. Ruotsalaiset ottivat kisasta kolmoisvoiton, kun Kevin Hansen kuittasi toisen sijan Kristofferssonin pudottua kolmanneksi.
Kristoffersson johtaa MM-sarjaa kahden pisteen erolla Ekströmiin Höljesin kahden osakilpailun jälkeen. Komean paluun MM-rallicrossiin Höljesissä tehnyt Ekström ei usko ajavansa kaikkia tämän kauden kisoja.
– Suunnitelmana oli ajaa vain täällä. Minulla on muita sitoumuksia muille kisaviikonlopuille. Olisi mukavaa päästä ajamaan Suomessa, mutta sen jälkeen tilanne on vaikeampi. Tässä vaiheessa muut kisat eivät kuulu suunnitelmiin, Ekström kertoi rallicrossin MM-sarjan nettilähetyksessä.
GRX-tallin Niclas Grönholmin kisa päättyi semifinaaleihin. Viimeisestä rivistä startannut Grönholm sijoittui neljänneksi välierässään, joten finaalipaikka jäi tällä kertaa saavuttamatta. Grönholmin päivä oli kaikkiaan vaisu, sillä hän oli alkuerien loppupisteissä vasta kymmenes.
Lauantain kisassa neljänneksi sijoittunut Grönholm on MM-pistetaulukossa seitsemäntenä. Marcus Grönholmin johtama GRX-talli on tiimien välisessä MM-taistossa kolmantena.
Rallicrossin MM-kausi jatkuu ensi viikonloppuna Kouvolassa, missä ajetaan Höljesin tapaan kaksi osakilpailua.
Rallicrossin MM-sarja, Ruotsin 2. osakilpailun finaalin tulokset:
1. Mattias Ekström SWE 4.28,907 2. Kevin Hansen SWE +3,029 3. Johan Kristoffersson SWE +5,194* 4. Timo Scheider GER +9,615* 5. Robin Larsson SWE +10,583 6. Andreas Bakkerud NOR +31,949 * Aikaan lisätty 5 sekunnin aikasakko
Kuljettajien MM-pisteet 2. osakilpailun jälkeen:
1. Kristoffersson 56 2. Ekström 54 3. Larsson 36 4. Hansen 35 5. Scheider 33 6. Anton Marklund 32 7. Niclas Grönholm 28 8. Timmy Hansen 27