GRX-tiimin Emil Lindholm ja kartanlukija Mikael Korhonen sijoittuivat kymmenenneksi myöhään lauantai-iltana Italiassa päättyneessä Rally Del Casentinossa.
HMI-tiimin (Hyundai Motorsport Italia) Hyundai i20 R5:lla asvalttiralliin osallistuneen suomalaiskaksikon kilpailu meni piloille rallin kolmannella ja kuudennella erikoiskokeilla tapahtuneisiin rengasrikkoihin, joissa tärvääntyi lähes kolme minuuttia ylimääräistä aikaa.
– Ensimmäinen rengasrikko oli omaa syytäni. Leikkasin liian sisältä, etupyörä osui sisämutkan kallioleikkaukseen ja rengas tyhjeni. Ajoin rikkinäisellä renkaalla EK:n maaliin ja hävisimme vajaat kaksi ja puoli minuuttia. Toinen rengasrikko tapahtui kuudennella EK:lla. Se jäi meille mysteeriksi, sillä emme osuneet mihinkään. Onneksi EK oli lyhyt, niin jäimme kärjelle vain reilut kymmenen sekuntia ylimääräistä lisää, Lindholm kertoi rallin jälkeen.
Toscanan alueet asvalttitiet Italian Bibbienassa osoittautuivat odotetun haasteellisiksi.
– Rengasrikkojen jälkeen kilpailu oli lähinnä treeniä tulevaisuutta varten. Tiet olivat haastavia. Oli paljon epätasaisuuksia, pinnan vaihteluja ja jopa muutama hyppykin. Erityisesti pimeässä ajetut pätkät olivat vaikeita. Tiet kääntyilivät koko ajan ja näkyvyys eteen oli lyhyt.
Lindholmin ja Korhosen rallit jatkuvat tulevana viikonloppuna Sastamalassa AutoGlym-rallissa, joka toimii heille hyvänä valmistautumisena Suomen MM-rallia varten.
– Kisassa on mukana rallin MM-sarjan WRC2-luokassa pärjänneitä kuljettajia, joihin pääsemme vertaamaan omaa vauhtiamme ja samalla aistimaan, millaista meno kuun lopulla Jyväskylässä sitten on.
– Rallissa ajetaan erikoiskokeita kahdesti. Toivotaan, että reitiltä löytyy myös pientä tietä, joka toisella ajokerralla menisi heikompaan kuntoon. Se palvelisi auton säätöjen suhteen meitä hyvin. AutoGlym-ralli on hyvä shakedown Suomen MM-ralliin. On syytä muistaa pitää auto maaliin asti ehjänä.