Rengasrikko vesitti Lauri Joonan kisan Virossa – ”Vauhti kateissa koko viikonlopun”

Lauri Joona sijoittui neljänneksi rallin junioreiden MM-sarjan osakilpailussa Virossa.
Lauri Joona
Lauri Joona. Kuva: Honza Fronek
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kauden 2022 neljäs junioreiden MM-sarjan (JWRC) osakilpailu ajettiin viikonloppuna Virossa. Voitto tähtäimessä kisaan startannut sastamalalainen Lauri Joona aloitti torstaina hienosti ajamalla yleisöerikoiskokeelle junioreiden pohja-ajan. Kisa jatkui perjantaina, ja heti ensimmäisellä erikoiskokeella ralli näytti nurjan puolensa.

– Harmittavasti tuli rengasrikko heti aamun ensimmäisellä pätkällä noin viisi kilometriä ennen maalia. Meillä oli vaan yksi varapyörä kyydissä, joten loppulenkki piti ajaa tavallista varovaisemmin, ettei vaan riko toista rengasta, Joona summasi.

Varovasti ajaminen näkyi ajassa eikä hyvää rytmiä ajamiseen tuntunut löytyvän koko viikonlopun aikana. Joona ja kartturi Mikael Korhonen olivat parhaimmillaan junioreiden toisena, mutta kun kilpakumppaneilla vauhti ja ajorytmi oli kohdallaan, putosi sijoitus lauantai-iltana palkintokorokesijojen ulkopuolelle. Tämä sijoitus piti kilpailun loppuun saakka.

– Ei mennyt kisa ihan niin kuin suunniteltiin, mutta eihän se voi aina niin mennäkään. Vauhti oli vähän kateissa koko viikonlopun, ja rengasrikon jälkeen ei vaan löytynyt rytmiä menoon ja tuli ajettua varovaisesti, kertasi Joona.

– Virossa oli kyllä hieno reitti. Kelit oli mitä oli, mutta sen mukaan pitää osata ajaa. Kärjen vauhti oli kova, siihen yritettiin ja pienestä se jäi monella pätkällä kiinni,

JWRC-luokan lisäksi Joona ajoi myös WRC3 Open -luokan pisteistä Virossa. Pientä balsamia haavoihin ja täydennystä palkintokaappiin toi luokan toinen sija.

Junioreiden MM-sarjaa on jäljellä enää yksi osakilpailu. Kreikassa ajettavaan kauden päätökseen mennään Viron rallin voittoon ajaneen Sami Pajarin ja britti Jon Armstrongin tasapistejohdossa. Sarjapisteissä kolmantena on huimassa vauhdissa kotikisassaan ollut Viron Robert Virves ja neljäntenä Lauri Joona. Piste-erot ovat pienet, ja kaikilla neljällä kuljettajalla vielä mahdollisuus mestaruuteen.

Ennen Kreikan JWRC-päätösosakilpailua Joonan kilpailukalenterissa on sekä Suomen MM-ralli että Mikkelin SM-ralli.

Katso alapuolelta JWRC-luokan ratkaisuhetket Viron MM-rallista.

Lue myös nämä

  • Uusimmat