Rallisensaatio Tuukka Kauppinen oli jälleen lähellä jättipaukkua

Kauden toisessa SM-rallissa melkoisen sensaation järjestänyt Tuukka Kauppinen oli hienossa vireessä myös Jyväskylän Talvirallissa lauantaina.
Tuukka Kauppinen
Tuukka Kauppinen. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kauppinen ajoi F-Cupiin kuuluvassa kilpailussa toiseksi. Ero kisan voittajaan Niclas Grönholmiin oli 9,2 sekuntia. Kovan tempusta teki se, että 18-vuotias Kauppinen kilpailu kuusi erikoiskoetta käsittäneessä rallissa Ford Fiesta Rally3 -autolla.

Grönholmin alla oli puolestaan Skoda Fabia RS Rally2 -auto, josta löytyy selvästi enemmän tehoja kuin Kauppisen Fordista. Rallin SM-sarjassa myös Kauppinen kisaa Rally2-luokituksen kilpurilla, mutta tällä kertaa alla oli alempitehoinen nelivetoauto.

– Ihan hyvät fiilikset. Oli tärkeää päästä ajamaan Ruotsin MM-rallin jälkeen. Sai taas hyvän rytmin kiinni omaan tekemiseen. Oli vaikea päivä, kun oli iso lähtönumero. Urat olivat vähän missä sattuu ja lunta paljon. Oli hankalaa ajaa, Kauppinen summasi Rallit.fille.

– Olemme tyytyväisiä, kun pystyimme ajamaan Grönholmia vastaan kilpaa. Vauhti oli hyvällä tasolla, mutta auto ei ollut ihan täydessä iskussa. Voiman puutetta oli hieman.

Kauppinen säväytti voittamalla Tunturirallin tammi-helmikuun vaihteessa. Sen jälkeen nuorukainen kilpailu uransa ensimmäisessä MM-rallissa ulkomailla, mutta Ruotsin rallista käteen jäi keskeytys lauantaiaamuna.

– Totta kai se vähän jäi harmittamaan. Yksi pätkä jäi ajamatta. Ei me siitä lannistuttu. Vauhti oli kuitenkin ihan hyvää, kun kaikki sujui. Se oli opettavainen kisa ja paljon jäi käteen oppia, Kauppinen summasi.

Jyväskylän Talvirallista käteen jäi niin ikään hyvää kokemusta. Kauppisen kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Peurunkarallissa. Sen jälkeen edessä on Savonlinnan SM-ralli, jonka jälkeen Kauppinen keskittyy asvalttikokemuksen hankkimiseen sekä rallin EM-sarjassa että Italian kansallisessa sarjassa.

– Olen tyytyväinen päivään. Vähän nuottia on muutettu ja se vaikuttaa hyvältä.  Vauhti on nyt kohdallaan, Kauppinen paalutti.

Lue myös nämä