Vasta 18-vuotias Kauppinen järjesti jymypaukun rallin SM-sarjan osakilpailussa Rovaniemellä puolitoista viikkoa sitten. Toyotan Rally2-autolla kilpaileva Kauppinen löi MM-sarjan konkarin Esapekka Lapin ja nappasi Tunturirallin voiton.
Nyt Kauppisella on edessään ensimmäinen MM-ralli Suomen rajojen ulkopuolella. Haaste on huomattavasti kovempi kuin napapiirillä.
– Ruotsista tulee selkeästi erilainen kisa, kun rengasmerkki vaihtuu, sanoo Kauppinen, joka ajaa SM-sarjassa Michelinin renkailla.
– Varmasti paljon haastavampi kilpailu kaikin puolin, mutta valmistaudutaan hyvin. Jos vauhti on hyvää, niin annetaan soittaa vaan, Kauppinen linjaa.
Rallin MM-sarjassa kilpaillaan Hankookin renkailla. MM-sarjan sääntöjen vuoksi Hankookin renkaissa on pari millimetriä lyhyemmät nastat kuin Arctic Lapland -rallissa käytetyissä kumeissa.
Kauppinen otti testeissä tuntumaa Hankookin renkaisiin.
– Ajettiin uudella renkaalla vähän testiä ja yllättävän hyvin saatiin auto säätöihin, vaikka onhan se pakko todeta, että pito ei ole niin hyvä kuin SM-sarjan renkaassa.
– MM-sarjassa menestyminen perustuu kokemukseen, kun samoja erikoiskokeita ajetaan vuodesta toiseen. Kerätään oppia ja pyritään puhtaaseen kisaan ilman paineita, Kauppinen pohtii.
Kauppinen osallistuu Ruotsissa WRC2-luokan kisaan, jossa on mukana kovia nimi. Kisan ykkössuosikki on Oliver Solberg, joka Kauppisen tavoin kilpailee Toyota GR Yaris Rally2 -autolla.
Lue myös: Oliver Solberg varoittelee suomalaista rallisensaatiota: ”Lyön vetoa että hän kokee ison yllätyksen”
Toyotan Rally2-autolla ralliin starttaa myös Kauppisen tallikaveri Roope Korhonen, joka vuosi sitten ajoi Ruotsin WRC2-kisassa neljänneksi.
Arctic-rallissa Korhonen ei pystynyt vastaamaan Kauppisen vauhtiin. Rautio Motorsportin tiedotteen mukaan Korhonen oli ajanut kisaa edeltäneissä testeissä ulos, minkä vuoksi hän kärsi itseluottamuksen puutteesta.
Ruotsista Korhonen lähtee hakemaan sijoitusta kolmen parhaan joukkoon.
– Rovaniemellä saatiin nostettua tasoa pitkin rallia, mutta huonon alun jälkeen, kun ei ollut kovaa kilvanajoa, se viimeinen riski jäi ottamatta.
– Oli tärkeää päästä ajamaan tauon jälkeen nuotista ja saada paljon kilometrejä alle. Ruotsiin täytyy lähteä heti eri asenteella ja laittaa täysi rähinä päälle, Korhonen tuumaa.
Ruotsin MM-ralli käynnistyy torstaina testierikoiskokeella ja kisan avaavalla yleisöerikoiskokeella.