Rallisensaatio Pietarinen tähtää ulkomaille jo tällä kaudella

Eerik Pietarinen (oik.) ja kartanlukija Juhana Raitanen.
Eerik Pietarinen (oik.) ja kartanlukija Juhana Raitanen.. Kuva: AKK/Tomi Hänninen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Tuusulalainen Eerik Pietarinen, 24, ajoi kauden toiseen voittoonsa Joensuun SM-Itärallissa lauantaina. SM1-luokkaa ylivoimaisesti johtava Pietarinen suunnittelee myös kansainvälisiin kilpailuihin osallistumista tällä kaudella.

Pietarinen hallitsi Itärallia ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien ja vei voiton lopulta 10,7 sekunnin erolla Teemu Asunmaahan. Venäläinen Nikolai Grjazin oli kisan kolmas 24,7 sekuntia Pietariselle jääneenä.

– Tämä oli meiltä oikein hyvä ralli. Nyt meillä oli myös puhtaammat tiet kuin Mikkelissä, joten ei tarvinnut toimia muille aura-autona. Tiet olivat kyllä aivan upeita. Jokunen risteys tuli silmille, mutta muuten päästiin nauttimaan niistä oikein kunnolla, Pietarinen iloitsi.

SM-sarja siirtyy seuraavaksi reilun parin kuukauden mittaisella tauolle ennen sorakauden alkua. Pietarinen odottaa innoissaan tulevia kesäralleja ja haluja olisi lähteä kokeilemaan vauhtia myös ulkomaille.

– Nyt varmaan tehdään tässä ihan muutakin kuin rallia, mutta toki se läsnä on jossain määrin koko ajan. Lataudutaan tässä hyvin soraralleihin ja kauden loppupuoliskoon tiiviin talvipaketin jälkeen. Katsellaan myös tässä toki, jos olisi ulkomaille mahdollisuutta lähteä kisaamaan, mutta se vaatii aina omat lisäpanostuksensa, Pietarinen sanaili.

Toni Gardemeisterin tallin Skoda Fabia R5 -autolla kilpaileva Pietarinen on aiemmin ilmoittanut, että hän osallistuu kesällä Suomen MM-ralliin. Rallisensaatio saatetaan nähdä myös ulkomailla MM-erikoiskokeilla vielä tällä kaudella.

Itärallissa myös SM2-luokassa voitto meni Pietaristen perheeseen, kun Eerikin pikkuveli Henrik otti voiton.

– Hieno kisa, vaikka alku ei oikein lähtenyt, Pietarinen jutteli maalissa.

SM3-luokassa hattutempun arvoisen suorituksen teki Jaro Kinnunen. Kinnunen on voittanut kaikki kolme kisaa luokassa. SM4-luokan voittoon ajoi puolestaan Erno Kinnunen.

Rallin SM-sarja jatkuu kauden neljännellä osakilpailulla Kouvolassa 18.-19. toukokuuta.

Lue myös nämä