Rallin Suomen mestari janoaa MM-sarjaan Rovanperän kilpakumppaniksi – ”Kalle on nostanut riman aika korkealle”

Emil Lindholm rakentaa määrätietoisesti ralliuraansa kohti MM-sarjan kirkkaimpia valoja.
Emil Lindholm
Emil Lindholm. Kuva: Skoda Motorsport
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Lindholm on yksi monesta suomalaiskuskista, joka yrittää raivata tietään kohti rallin MM-sarjan ykkösluokkaa. Talleja on kuitenkin vähän ja ajopaikkoja äärimmäisen heikosti tarjolla.

WRC2-luokan autoja tarjoavan Skoda Motorsportin testikuskina viimeisen vuoden ajan toiminut Lindholm voitti viime kaudella rallin SM-sarjan sekä ajoi muutaman luokkavoiton MM-sarjassa. Mitä vielä vaatii, että toisen polven ratinkääntäjä voisi nousta ”isojen poikien” joukkoon?

– Sitä olemme paljon tässä testiporukankin kanssa keskustelleen. Juttelin aiheesta muun muassa Kris Meeken ja Andreas Mikkelsenin kanssa. Yritimme miettiä, mitkä ne ainekset ovat, jotka pitäisi olla kasassa. Se ei ole yksinkertainen yhtälö, Lindholm sanoo Rallit.fille.

– Eihän tätä kannattaisi tehdä, jos en sitä pitäisi mahdollisena. Tavallaan se on yhtä lailla hullua pitää sitä ihan mahdottomana. On sinne vielä matkaa. Minun on vielä nostettava oman tekemisen tasoa ja muutenkin tässä lajissa kokemusta tarvitaan, vaikka sitä ei aina itse välillä malttaisikaan odottaa.

Rallin MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava Kalle Rovanperä nousi WRC-autoon alle 20-vuotiaana. Lindholmilla ikää on pian 26 vuotta, mutta silti hän on rallikuljettajana vielä kohtuullisen nuori.

– Nyt on nähty, miten Kalle tuli nuorena kundina suoraan WRC-autoon ja teki siellä heti tosi kovaa jälkeä. Kalle on nostanut riman aika korkealle uusille tulokkaille, Lindholm naurahtaa.

– Vaikka olemme vuosissa Kallea edellä, niin silti ihan hyvällä tiellä olemme mielestäni. Samoilla jalanjäljillä tavallaan, kun Skodan kanssa saa tehdä duunia, Lindholm jatkaa viitaten Rovanperän vuosiin Skodan tallissa.

Tällä kaudella Lindholm on kisannut MM-sarjassa Ruotsissa sekä Kroatiassa. Ruotsin lumilla tilille tuli keskeytys, mutta Kroatiassa suomalainen oli WRC2-luokan kolmas. Seuraavaksi vuorossa ovat Viron ja Suomen MM-rallit, joista Lindholm janoaa kovia tuloksia.

– Seuraavan vuoden tavoite on pärjätä SM-sarjan lisäksi myös MM-sarjan WRC2-luokassa kunnolla ja tehdä tulosta. Jos vielä ihan pisteissäkin pääsisin korkealle tänä vuonna, niin olisin tyytyväinen. Jossain vaiheessa olisi kiva päästä edes kokeilemaan sitä WRC-autoa, Lindholm summaa.

– Tiedän, että ei niitä paikkoja paljon ole, ja aika moni ei sitä näyttöpaikkaa saa koskaan, vaikka kuinka yrittää. Totta kai se vaatii hyviä tuloksia, että johonkin WRC-tiimin pääsisi, vaikkapa ensin johonkin testihommiin ja siitä pikku hiljaa eteenpäin.

Skodan uuden Fabia RS Rally2 -auton kehitystyössä Lindholm on saanut arvokasta kokemusta. MM-sarjaa Lindholm on ajanut saksalaisessa Toksportin tiimissä, joka saa isoa tukea Skodan tehtaalta.

– Tämän projektin yhteydessä sitä tärkeää kokemusta on tullut ja nyt sitä haetaan vielä kisoista lisää. Hieno projekti tämä on ollut ja testihommat muutenkin tavallaan huolettomia. Tulet vain paikan päälle ja ajat ja peset kädet, kun päivä on ohi.

– Toksportilla jos katsoo ihan porukan määrää kisoissa, niin joka ruutuun on oma kaverinsa. Myös Skoda antaa tukea ihan insinöörien muodossa, jotka tulevat suoraan tehtaalta. Ainakaan WRC2-tasolla homma ei voi olla yhtään parempaa.

Katso alapuolelta Emil Lindholmin haastattelu.

Lue myös nämä