Rallin suomalaissensaatio joutui lumitöihin – ”Harmittaa tietenkin”

Tuukka Kauppiselta jäi maali saavuttamatta rallin SM-sarjan talvikauden viimeisessä osakilpailussa.
Tuukka Kauppinen
Tuukka Kauppinen. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Savonlinnan ympäristössä ajetusta kilpailusta tuli äärimmäisen haastava olosuhteiden vuoksi. Lämmin sää oli pehmittänyt erikoiskokeet, ja sohjossa ajaminen tuotti vaikeuksia myös Kauppiselle.

Tunturirallissa sensaatiomaisen voiton ottanut Kauppinen lähti hakemaan myös Savonlinnasta kovaa sijoitusta, vaikka vastus oli jälleen äärimmäisen kova. Kauppinen ei kuitenkaan lähtenyt nöyristelemään MM-sarjan konkareiden Esapekka Lapin ja Jari-Matti Latvalan edessä.

Kolmannen erikoiskokeen jälkeen Kauppisen tilanne näytti hyvältä. Pohja-aika nosti hänet kisassa kakkoseksi aivan Lapin kantaan. Mutta sen jälkeen alkoivat laukaalaisen ongelmat.

Nelospätkällä Kauppinen ajoi ulos ja jämähti pariksi minuutiksi hankeen.

– Eihän se keli helppo ollut. Löydettiin alun jälkeen hyvä rytmi, mutta ei lähdetty nostamaan riskitasoa. Pito vain vaihteli niin paljon.

– Siinä kohdassa, missä lipsahdettiin, jarrussa oli hyvä pito, mutta heti perään tiellä oli ”lumipöpsää”, ja siitä mentiin sitten pitkäksi, Kauppinen kertasi.

Kilpailun viimeisellä erikoiskokeella Kauppinen kävi toistamiseen tien ulkopuolella.

– Tiesin, että viimeinen pätkä on vaikea, emmekä lähteneet sinne enää ajamaan täysillä. Pari virhettä tuli silti, ja toisella kerralla jäimme kiinni penkkaan.

– Harmittaa tietenkin, mutta vauhdin puolesta pystyimme jälleen haastamaan kärkeä, mikä oli myös tavoitteena. Onneksi tämä sarja jatkuu seuraavaksi kesällä, Kauppinen totesi.

Kisan lopulta kokonaan keskeyttänyt Kauppinen menetti SM1-luokan pistetaulukon kärkipaikan Teemu Asunmaalle, jolla on nyt 11 pisteen kaula Kauppiseen. Savonlinnassa voiton ottanut Lappi nousi puolestaan kahden pisteen päähän Kauppisesta.

Katso rallin SM-sarjan pistetilanteet kokonaisuudessaan täältä.

Rallin SM-sarja jatkuu toukokuussa Turun seudulla.

Lue myös nämä

  • Uusimmat