Rallin SM-sarjan pitkä paussi päätökseen – huikeista asetelmista kauden päätöskisoihin

Emil Lindholm
Emil Lindholm. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarja palaa koronapandemian aiheuttamalta tauolta tulevana viikonloppuna. Kouvolan SM-rallissa ajetaan lauantaina seitsemän erikoiskoetta ja kaikkiaan 106 ek-kilometriä.

Rallin SM-sarjan edellinen osakilpailu järjestettiin helmikuun lopussa, mutta nyt SM-pistejahti voi jatkua reilun puolen vuoden paussin jälkeen. Kouvolan SM-ralli on kauden viimeistä edellinen osakilpailu.

– Hienoa ja tärkeää, että sarja saadaan jatkumaan, vaikka tilanne on ollut ja on edelleen varsin erityinen ja haastava. Harmi, että Viron MM-ralli tuli kalenteriin samalle viikonlopulle vähän yllättäen, mikä vaikutti joidenkin kilpailijoiden osallistumiseen ja asetti kuljettajat valinnan eteen, AKK:n rallin lajipäällikkö Henrik Frank kertoo.

Kouvolan vauhdikkaille sorateille starttaa yhteensä 105 autokuntaa.

– Kouvolassa ajetaan tärkeistä pisteistä, nyt kun sarja supistui yhtä osakilpailua lyhyemmäksi. Eritoten lämmittää nuorten SM-sarjaan osallistuvien määrä sekä toki lopulta varsin tyydyttävä kokonaiskilpailijamäärä – onhan taloustilanne tällä hetkellä lähihistorian haastavin varmasti kaikille, Frank sanoo.

Lindholm ja Asunmaa tasapisteissä

Rallin SM-sarjan kuninkuusluokassa eli SM1-luokassa tilanne on kutkuttavan tiukka. Emil Lindholm ja viime vuoden mestari Teemu Asunmaa lähtevät tasapistein Kouvolan SM-ralliin.

Molemmat kuljettajat ovat käyneet hakemassa kilometrejä myös Suomen rajojen ulkopuolelta valmistautuessaan SM-kauden jatkumiseen. Lindholm osallistui muun muassa Rooman ja Latvian EM-ralleihin kesän aikana.

– Varmasti on ollut apua EM-kisoista, sillä alkuun niissäkin oli selkeästi rutiini hukassa. Vaikka nuottia treenaa kuinka paljon, pitäisi nuotista välillä ajaa, että se kehittyisi oikeaan suuntaan. Nyt on kuitenkin hyvät kilometrit alla, Lindholm kertoo.

Kolmantena SM1-luokan pisteissä on Eerik Pietarinen, joka Kouvolan sijaan nähdään Viron MM-osakilpailun WRC3-luokan lähtölistalla.

SM2-luokassa kolmen kärki on tiiviissä nipussa. Jussi Lindberg johtaa luokkaa kolmella pisteellä ennen Ville Hautamäkeä, ja Anssi Rytkönen on kolmantena seitsemän pisteen päässä kärjestä.

Lauri Joona on Kouvolaan lähdettäessä selkeässä SM3-luokan pistejohdossa. Toisena sarjapisteissä oleva Sami Pajari ei kilpaile Kouvolassa, sillä hän taistelee tulevana viikonloppuna Virossa JWRC-junioriluokan pisteistä.

Sami Korvola johtaa puolestaan SM4-luokkaa ennen Miko Kiminkiä ja Toni Herrasta.

Kilpailijat lähetetään erikoiskokeille Kouvolan raviradan alueella sijaitsevalta huoltoalueelta lauantaina kello 10.01 alkaen. Ensimmäinen kilpailijapari saapuu maaliin noin kello 17.30.

Kouvolan SM-rallin aikataulu, lauantai 5.9.2020:

10.44 EK1: Kannuskoski (10,35 km)
11.28 EK2: Viuhkola (27,31 km)
12.21 EK3: Inkerilä (14,91 km)
13.08 EK4: Tykkimäki (1,22 km)
13.26 Huoltotauko
15.07 EK5: Kannuskoski (10,35 km)
15.51 EK6: Viuhkola (27,31 km)
16.44 EK7: Inkerilä (14,91 km)

Lue myös nämä