Rallin SM-sarjan ensi kauden kalenteri julki – mukana yksi uusi osakilpailu

Rallin SM-sarjassa kilpaillaan ensi vuonnakin tuttuun tyyliin seitsemässä osakilpailussa.
Rallin SM-sarja
Teemu Asunmaa kuuluu rallin SM-sarjan vakiokalustoon. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Talvikaudella SM-pisteitä on jaossa kolmessa ja kesäkaudella neljässä rallissa.

Ensi vuoden kalenteri pitää jälleen sisällään hyvän sekoituksen perinteisiä ralleja, mutta myös vähemmän tuttuja kisoja ja yksi täysin uusikin kilpailu. Kauteen mahtuu myös kaksi merkkipaalukilpailua.

Kausi käynnistyy 17.-18. tammikuuta Kuopiosta, joka on vielä verrattain uusi tuttavuus SM-sarjassa, vaikka kaksi vierailua on jo ehditty 2020-luvulla tekemään Pohjois-Savon maakuntakeskukseen.

Tänä vuonna paikan sarjan toisena osakilpailuna ottaneessa perinteisessä Rovaniemen Arctic Lapland -rallissa juhlitaan ensi vuonna 31.1.-1.2. huimaa merkkipaalua, sillä kyseessä on 60. kerta, kun kilpailu ajetaan. Merkityksellisemmän tästä tekee se, että nämä 60 kertaa ovat tulleet peräjälkeen eikä kilpailu ole jäänyt ajamatta yhtenäkään vuonna tänä aikana.

Savonlinna isännöi talvikauden päätöstä 7.-8. maaliskuuta. Kyseessä on myös kauden ainoa täysin uusi ralli. Alueella on toki viime vuosina ajettu esimerkiksi Historic Rally Trophyn osakilpailuja, joten kyseessä ei ole aivan täysin askel tuntemattomaan. 

Turku isännöi tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomen ja Viron mestaruussarjojen yhteiskilpailun. Neuvottelut Viron mestaruussarjan mukanaolosta myös ensi vuodelle kulkevat myötätuulessa ja molemmat osapuolet ovat ilmaisseet kiinnostuksena yhteistyön jatkolle. 

Kesäkuun puolivälissä sarja palaa Kouvolaan, joka on yksi sarjan perinteisimpiä kisoja. Edellisestä visiitistä Kymenlaaksoon tulee ensi vuonna kuitenkin jo kolme vuotta täyteen, joten kyseessä on monelle, etenkin nuoremman polven kilpailijalle täysin uusi kisa.

Kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan tämän vuoden tapaan Lahdessa 22.-23.8. ”Rallin superviikonlopuksi” ristityssä kisassa kohtaavat jälleen rallin historia ja nykyisyys, kun samaan aikaan SM-osakilpailun kanssa ajetaan myös Historic EM-sarjan ja Historic Rally Trophyn pisteistä.

Paikan kauden päätöskisana ottaa Seinäjoki, joka on yksi perinteisimpiä SM-sarjan kisapaikkakuntia. Kilpailun on perinteisesti järjestänyt Pohjanmaaralli ry, mutta ensi vuonna rallin järjestääkseen ottaa Etelä-Pohjanmaan UA, joka juhlii 60-vuotista historiaansa 26.-27. syyskuuta.

Sarjan kalenterin muodostuminen on kaksivaiheinen. AKK:n Rallin Lajiryhmä päättää jokaisen vuoden runkopäivämäärät ja sarjapromootio neuvottelee järjestäjät ja paikkakunnat. Rallin SM-sarjan promoottori Mika Heinonen on tyytyväinen tulevan kauden kalenterikokonaisuuteen.

– Kausi 2025 vaikuttaa kalenterin puolesta todella mielenkiintoiselta.  Varsinkin juhlaralleissa on varmasti luvassa yleisölle jotain yllätyksellistä. Hienoa nähdä Ralli SM -sarjan tarjoavan sellaiset puitteet suomalaiselle huippuralliautoilulle, että jäsenyhdistyksemme haluavat sarjan osakilpailuja järjestää ja hyvissä ajoin sitoutua sarjan osakilpailujärjestäjiksi. 

Rallin SM-sarjan kalenteri kaudelle 2025:

17.-18.1. Kuopio
31.1.-1.2. Rovaniemi
7.-8.3. Savonlinna
23.-24.5. Turku
13.-14.6. Kouvola
22.-23.8. Lahti
26.-27.9. Seinäjoki

Lue myös nämä

  • Uusimmat