Lancian paluusta on liikkunut tietoja jo pidempään, sillä se on jo testannut kehitysvaiheessa olevaa Lancia Ypsilon Rally2 HF Integrale -autoaan.
Lauantaina Lancia kertoi sosiaalisen median välityksellä, että tiimin kilpuri nähdään ensimmäisen kerran kilpailussa ensi kauden avaavassa Monte Carlon MM-rallissa. Lancian Rally2-autolla voi kilpailla MM-sarjan WRC2-luokassa.
Tiettävästi Lancia on korvaamassa Citroenin MM-sarjan kakkosluokassa. Tänä vuonna muun muassa ranskalaiskuski Yohan Rossel on kilpaillut PH Sport -tallin ajattamalla Citroen C3 Rally2 -autolla.
Lancia ja Citroen kuuluvat samaan Stellantis-yhtiöön. Citroenilla ei ole niin sanottua virallista tehdastiimiä, mutta Stellantis on tukenut muun muassa Yohan Rosselin ja hänen veljensä Leo Rosselin ajamista MM-sarjassa.
Lancia ei vielä kertonut, kuka tai ketkä suorittavat Lancian uuden auton debyytin Monte Carlon ikonisilla erikoiskokeilla. Tiettävästi Yohan Rossel on vahvasti kiinni Lancia-pestissä ja hän on jo vahvistanut, ettei häntä nähdä ensi kaudella Citroenin puikoissa. Auton kehitystesteissä Lancian ohjaamossa on nähty myös Leo Rossel ja Yoann Bonato.
Lancia oli takavuosien menestystiimi rallin MM-sarjassa. Ikoninen italialaismerkki saavutti historialliset kymmenen valmistajien mestaruutta ennen kuin se vetäytyi MM-sarjasta kauden 1992 jälkeen.
Lancia alkoi viritellä viime vuonna paluuta ralliautoilun pariin, kun se esitteli etuvetoisen Ypsilon Rally4 HF -autonsa.















