Rallin MM-sarjassa vauhkottiin hybrideistä, mutta kukaan ei puhunut uudesta bensasta – ”Meillä oli omat ongelmamme matkan varrella”

Rallin MM-sarjassa koettiin suuri mullistus kauden 2022 alussa, kun pikataipaleille tulivat uudet hybriditeknologialla toimivat Rally1-kilpurit.
msport hybridi
M-Sport Fordin uusi Rally1-hybridi latauksessa Ruotsin MM-rallissa. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toistaiseksi uudet säännöt eivät ole antaneet toivottua tulosta eli tuoneet mukaan uusia autonvalmistajia. Kansainvälisen autoliitto FIA:n rallipomo Andrew Wheatley on silti tyytyväinen debyyttikauteen uudella teknologialla.

Kauden 2022 alussa ongelmia nähtiin varsinkin hybridiyksiköiden osalta, jotka ovat saksalaisen Compact Dynamics -yhtiön käsialaa. Rallivuosi oli kuitenkin lopulta varsin tasainen ja kaikki kolme tallia saivat vähintään yhden osakilpailuvoiton vyölleen.

– Oli tiedossa, että ensimmäinen vuosi uudella teknologialla on vaikea. Me muutimme auton rungon, polttoaineen ja lisäsimme hybridiyksiköt. Sen lisäksi myös auton voimansiirtoa ja aerodynamiikka supistettiin, joten on hienoa, että silti rallien voitoista ajettiin sekuntien sisällä. Meidän on oltava siihen tyytyväisiä, Wheatley summaa Autosportin verkkosivuilla.

– Varmasti kaikki yhtyvät ainakin siihen, että autojen turvallisuuden lisääntyminen on erittäin positiivinen juttu. Näimme kuitenkin jonkin verran varsin rajuja onnettomuuksia vuoden aikana.

Kun aerodynamiikkaa vähennettiin ja muun muassa aktiivinen keskilukko poistettiin, pelkäsi moni Rally1-autojen olevan jopa hitaampia kuin alemman kategorian Rally2-luokituksen menopelit. Vuoden mittaa kävi kuitenkin selväksi, että uudet kilpa-autot ovat jo hyvin lähellä vanhojen WRC-autojen vauhtia.

– Oli paljon puheita, että Rally1-autot ovat hitaampia kuin edeltäjänsä, mutta me kaikki tiedämme nyt, että uuden sukupolven autojen suorituskyky on hyvä. Kilpailu oli tasaista, mikä on myös positiivista, Wheatley kertoo.

– Olihan meillä omat haasteemme vuoden aikana (hybridiyksiköiden osalta), ja luulen, että Compact Dynamicsin kaverit ovat 20 vuotta vanhempia kuin vuoden alussa.

Toistaiseksi sähkömoottorin voima on tullut esille lähinnä erikoiskokeilla ylimääräisen lisävoiman myötä, jota kuskit ovat myös kiitelleet. Siirtymillä sähkömoottorilla on liikuttu vain huoltoparkkien välittömässä läheisyydessä.

– Tiimit ovat kyselleet, mihin muuhun he voisivat käyttää sähkövoimaa. Jotkut tallit ovat ajatelleet ajavansa enemmän sähkömoottorilla siirtymillä, jotta he voivat ottaa vähemmän bensaa mukaan, Wheatley paljastaa.  

Rally1-autoissa käytettiin vuonna 2022 uutta polttoainetta. FIA tiedotti aikoinaan, että P1 Racing Fuel -yhtiö on kehittänyt fossiilivapaan polttoaineen, joka pohjautuu hiilivetyyn. Polttoaineeseen on sekoitettu komponentteja synteettisistä ja biopolttoaineista.

Vuoden 2022 aikana suurin osa keskustelusta on vellonut juuri hybridiyksiköiden ympärillä. Uusi polttoaine on jäänyt enemmän tai vähemmän mysteeriksi. Fossiilivapaa polttoaine kuulostaa kiistatta hieman epämääräiseltä, sillä jos sellainen olisi olemassa, miksi sitä ei käytetä suuremmassa mittakaavassa?

– Normaalisti polttoaineen kehityksessä otetaan kahden prosentin kehitysaskeleita. Me käänsimme tänä vuonna suuntaa 360 astetta. Polttoaine on täysin uutta kemiaa. Rehellisesti sanottuna meillä oli omat ongelmamme matkan varrella, mutta kaikki on sujunut kohtuullisen hyvin, Wheatley sanoo.

– Me olemme ottaneet ison askeleen päästöjen vähentämiseksi. Nyt monet sarjat ympäri maailman sanovat, että jos rallissa siihen pystytään, niin kyllä mekin pystymme.  

Nykyiset Rally1-hybridit ovat mukana rallin MM-sarjassa ainakin vuoden 2024 loppuun saakka, jolloin meneillään oleva luokittelujakso päättyy. Toyotan tallipomo Jari-Matti Latvala kuitenkin epäili Rallit.fille, että samalla tekniikalla jatketaan myös vuodesta 2025 eteenpäin.

Lue myös: Jari-Matti Latvala kertoo rallin MM-sarjan isosta kädenväännöstä: ”Valitettavasti homma venyy”

Rallin MM-sarjan uusi kausi starttaa tammikuun puolivälin jälkeen legendaarisella Monte Carlon osakilpailulla.

Katso alapuolelta viime vuoden Monte Carlon MM-rallin parhaat palat.

Lue myös nämä