Kalle Rovanperä ajoi yleiskilpailun voittoon ja kohensi samalla merkittävällä tavalla mahdollisuuksiaan uran kolmanteen maailmanmestaruuteen.
Rovanperän tallikaveri ja takaisin kuljettajien MM-sarjan kärkeen siirtynyt Elfyn Evans varmisti toisella sijallaan tallille kaksoisvoiton.
Toyotan rintaman rikkoi kolmanneksi sijoittunut Hyundain Ott Tänak, mutta Toyotan keräämä pistepotti riitti nyt jo siihen, että talli varmisti jälleen kerran valmistajien maailmanmestaruuden.
– Iso kiitos kaikille. He kaikki ovat tehneet tästä mahdollista ja olen todella onnellinen ihan meidän kaikkien puolesta, Toyotan suomaispomo Kaj Lindström sanoi.
Kuljettajien maailmanmestaruustaistelu on sitä vastoin kaikkea muuta kuin ratkennut.
Evans johtaa nyt sarjaa 247 pisteellä, mutta Kalle Rovanperä ja Sébastien Ogier ovat heti jaetulla toisella sijalla. Kummallakin on 234 pistettä. Näin ollen on helppo todeta, että MM-sarjassa nähdään todella huikea loppuratkaisu, kun kisoja on ajamatta enää vain kaksi.
– Näyttää siltä, että he tekivät tästä vain entistä tiukempaa, Lindström hymähti.
– Elfynin johto on vain joitakin pisteitä ja Kalle ja Seb ovat jaetulla toisella sijalla. Kyllä tästä todella kova taistelu tulee, Lindström ennusti.
















