Kun kautta on takana kolmen osakilpailun verran, johtaa Evans jo varsin ylivoimaisesti kuljettajien MM-sarjaa.
Evans on kerännyt kauden ensimmäisestä kolmesta kilpailusta kaksi voittoa ja yhden kakkostilan. Walesilainen on kerännyt kolmesta kilpailusta komeat 88 MM-pistettä. Samalla Toyota-tähti on pystynyt takomaan toisena MM-sarjassa olevaan Hyundain Thierry Neuvilleen jo tuntuvan 36 pisteen eron.
Evans on ollut selvästi aiempaa rennompi tällä kaudella. Tämä on näkynyt myös suorituksissa. Walesilaisen meno on ollut rennon letkeää ja samalla hän on pystynyt tekemään myös raakaa tulosta.
Kartanlukija Scott Martin lienee paras ihminen kommentoimaan sitä, mikä nyt on muuttunut. Paljon on spekuloitu silläkin, että Kalle Rovanperän paluu MM-sarjaan olisi jotenkin ottanut Evansilta paineita pois.
– Ei sitä voi kieltää: Elfynin ja minun kauden alku on ollut erinomainen, Scott Martin kirjoittaa Dirtfishin kolumnissaan.
Martin halusi kuitenkin muistuttaa, että Evansin tuloskunto oli vahva jo viime kauden puolella, vaikka maailmanmestaruus karkasin jälleen kerran muutaman isomman virheen vuoksi.
– Olen kuullut joidenkin puhuvan siitä, että olisimme ottaneet uuden suunnan tai että jotain olisi muuttunut tänä vuonna. En ole varma, onko mikään oikeasti muuttunut. Safari oli meidän kuudes palkintopallisijoitus putkeen ja kolmas voitto kuudesta kilpailusta, Martin muistuttaa.
Evans taisteli pitkään maailmanmestaruudesta myös viime kaudella. Sitten Toyota-kuski ajautui ongelmiin ja menetti mahdollisuutensa. Kauden viimeisessä kilpailussa Japanissa oli enää vain kahden kauppa. Lopulta Thierry Neuville peittosi tallikaverinsa Ott Tänakin ja voitti uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden. Evans oli lopulta Tänakin viimeisen kisan keskeytyksen myötä kuljettajien MM-sarjan kakkonen.

– Jos katsotaan vähän pidemmälle niin, viime vuoden puolivälissä olimme täysillä mestaruustaistelussa mukana Ottin ja Thierryn kanssa. Sitten tuli vetoakselin ongelma ja ulosajo Suomessa, josta jäi käteen pyöreä nolla – mestaruusunelma alkoi haalistua, Martin kertasi.
Martin muistutti myös laskelmista, mitkä Dirtfish oli aiemmin tehnyt: Evans on kerännyt eniten MM-pisteitä kaikista kuljettajista vuodesta 2020 lähtien. Suoritustaso on ollut siis jo pitkään kova. Tietyt virheet ja ongelmat ovat vain vieneet mestaruuden.
– Kaikki tuntuu hyvältä juuri nyt. Myös Ruotsissa kaikki meni hallitusti – ei ollut läheltä piti -tilanteita eikä mitään epävakaata. Ihmiset kysyvät, olenko nähnyt muutosta Elfynissä, mutta rehellisesti sanottuna en ole – hän on vain hyvässä rytmissä ja se toimii. Elfyn on vähän perfektionisti, kuten tiedätte, mutta tässä lajissa pitää osata sopeutua ja ymmärtää, että olosuhteet muuttuvat – kompromisseja on tehtävä. Siinä Elfyn on nyt hyvä: hän jättää tilaa tilanteille, joissa auto ei ole täydellinen tai renkaissa on jotain poikkeavaa, Martin kehuu.
Jos Evans voittaisi tällä kaudella uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden, voisi sitä kuitenkin pitää yllätyksenä. Moni odotti, että paluun täysipäiväiseksi kuljettajaksi tehnyt Kalle Rovanperä olisi ykkössuosikki. Myös Neuville ja Tänak nostettiin monessa arviossa walesilaista todennäköisemmäksi mestariksi.