Rallin MM-sarjan vahvistamaton osakilpailu saamassa sinetin

Rallin MM-sarjan vuoden 2022 kalenterissa on yhä yksi aukko, mutta ei todennäköisesti pitkään.
Craig Breen
Craig Breen vauhdissa Belgian MM-osakilpailussa kesällä 2021. Kuva: Romain Thuillier/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Belgialaistietojen mukaan Ypres-ralli on saamassa myös tänä vuonna MM-arvon. Belgian länsiosassa sijaitseva Ypres isännöi viime vuonna ensimmäistä kertaa MM-rallia, kun koronapandemia pudotti muita kisoja pois kalenterista.

Tämän vuoden kalenterissa on paikka vahvistamattomalle kilpailulle elokuun puolivälin jälkeen. Kauden yhdeksäs osakilpailu oli korvamerkattuna Pohjois-Irlannille, mutta brittien neuvottelut MM-sarjan promootioyhtiön kanssa kariutuivat tammikuun puolella.

Belgialaisen La Derniere Heure -lehden mukaan Ypres-rallin lisääminen MM-kalenteriin on vain muodollisuus. Lehti kertoo, että asia varmistuu lopullisesti, kunhan rallijärjestäjät ovat saaneet vahvistuksen taloudellisesta tuesta Vallonian alueen hallinnolta sekä Belgian autoliitolta.

Ypres-ralli on perinteikäs asvalttiralli. Viime vuonna kilpailun kaksi ensimmäistä päivää ajettiin Ypresin kaupungin ympäristössä, mutta päätöspäiväksi MM-rallikaravaani siirtyi Span mainekkaan moottoriradan maisemiin Belgian itäosaan.

Tänä vuonna visiitti Spa-Francorchampsille jää väliin, sillä radalla ajetaan F1-osakilpailu seuraavana viikonloppuna.

Belgialaislehden mukaan Ypres-rallin tulosta MM-sarjaan tiedotettaneen lähiaikoina. Rallin MM-sarjan yhdeksäs osakilpailu on määrä järjestää 18.-21. elokuuta.

Lue myös nämä