Hyundain WRC-kuljettaja Thierry Neuville pääsee ajamaan ensimmäistä kertaa rallin MM-pisteistä kotiyleisönsä edessä Belgiassa.
Belgia ei ole aiemmin isännöinyt rallin MM-sarjan osakilpailua, mutta tilanne muuttuu ensi viikolla. Ypres-ralli pyrittiin ajamaan osana MM-sarjaa jo viime kaudella, mutta koronan vuoksi kisa jäi tuolloin järjestämättä.
Ypres-rallissa kilpaillaan asvalttiteillä, jotka ovat tutut Neuvillelle. MM-sarjassa kolmantena oleva belgialaistähti on osallistunut kilpailuun peräti seitsemän kertaa, viimeksi vuonna 2019, jolloin hän kaasutteli rallissa Hyundain WRC-kalustolla.
Neuville on MM-sarjan ainoa kuljettaja, joka on ajanut Ypresissä nykyaikaisella WRC-autolla.
– Saatan olla kisan suosikki. Minulla on kisasta kokemusta myös nuoremmalta iältä, mutta kisasta tulee silti haastava voittaa, Neuville kertoo MM-sarjan nettisivuilla.
Ypres-ralli on perinteisesti järjestetty kesäkuussa, mutta nyt kisa ajoittuu elokuun puoliväliin. Tämä voi tuoda mukanaan lisää haastetta asvalttikisaan.
– Elokuussa voi olla vielä pääasiassa kuivaa, mutta olosuhteet saattavat vaihdella. Jos keli on märkä, kolmas lähtöpaikka ei ole paras mahdollinen, Neuville sanoo.
Ypres-rallin formaattiin on tehty myös viilauksia nyt, kun se ajetaan MM-osakilpailuna. Kaksi ensimmäistä kisapäivää ajetaan Ypresin kaupungin ympäristössä, mutta päätöspäivän pätkät kulkevat maan itäosassa Span moottoriradan maisemissa.
Belgian MM-osakilpailu järjestetään 13.-15. elokuuta. Toyotan Sebastien Ogier starttaa kilpailuun selvänä MM-pistejohtajana ennen tallikaveriaan Elfyn Evansia. Neuville on 52 pisteen päässä Ogierista.
Katso MM-sarjan pistetilanteet täältä
Katso alapuolelta Viron MM-rallin parhaat palat.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,384192″ ap mute]